Korkealle kovalla tahdolla

Yrjö Keinonen on tunnetuimpia puolustusvoimain komentajia sotien jälkeen. Hänen kolmen ja puolen vuoden mittainen komentaja-aikansa osui yhteiskunnallisten myllerrysten vuosiin 1965–1969.

Keinonen, sodassa menestynyt komentaja, Mannerheim-ristin ritari, ei menestynyt rauhan-ajan palveluksessa yhtä hyvin. Hän selkeästi käytti epäreiluja ja vilpillisiä keinoja päästäkseen eteenpäin, oli itse asiassa huono päätöksenteossa eikä kestänyt kritiikkiä alkuunkaan.  Urasta saa sen käsityksen, että Keinosen pää näkyi ylimpänä sen takia, että hän seisoi kadettitoveriensa olkapäillä.

Ennen komentajakauttaan Keinonen oli ladannut organisaatioon ihmissuhdepommin, joka sitten myöhemmin räjähti käsiin. Monissa uran vaiheissa hommat olivat jo katkolla: hänen erottamisestaan Sotakorkeasta keskusteltiin vilpillisen käyttäytymisen vuoksi, heti komentajakautensa aluksi Keinonen oli tulilinjalla kuulumisestaan poliittiseen puolueeseen, mikä oli aktiiviupseereilta kiellettyä, sotaharjoituksissa menestystä haettiin venyttämällä omaatuntoa ja harjoitusalueen rajoja jne. 

Presidentti Urho Kekkonen halusi komentajan, joka uudistaisi puolustus­voimien vanhakantaisen ajattelutavan. Älykkäänä miehenä Keinonen ajoikin tarpeelliset uudistukset läpi, mutta hän laiminlöi tärkeimmän työkalunsa, kantahenkilökunnan sitouttamisen, ja puolustusvoimien sisällä alkoi kiehua yli äyräiden. Kuohuvassa tilanteessa Keinonen teki ratkaisunsa. Jos hänen valintansa komentajaksi oli ollut yllättävä, niin virasta lähtö sivujuonteineen oli vielä yllättävämpi.

Teos pohjautuu prikaatikenraali Pentti Airion Maanpuolustuskorkea­koulussa tekemään väitöskirjaan. Kirjoittajalla on itsekin sotilaana ainutlaatuisen hyvä mahdollisuus tulkita Keinosen tekemisten ja tekemättä jättämisten merkityksiä. 

Erittäin kiinnostava kirja henkilöstä, joka on saanut normaalia enemmän kuohuntaa aikaiseksi ympärillään. Airiokin tunnustaa mielellään Keinosen ansiot, mutta tuo selkeästi näkyviin myös Keinosen ongelmallisesta luonteesta johtuneet heikkoudet. Kaiken kaikkiaan on mielenkiintoista seurata häikäilemättömän pyrkyrin etenemistä organisaatiossa. Vaikka ympäristö näkee ja havaitsee mitä tapahtuu, niin kenelläkään ei ole voimaa tai taitoa saada asioita raiteilleen. Samaa näkee joka päivä työelämässä.

Hieno ja perusteellinen kirja aiheesta, johon oli hyvä saada kattava selvitys.

Mielenkiintoisia henkilöitä