Viipuri – kuninkaanvallan etäpesäke
 
 
 
Viikinkikauppa toi Kannaksen ja Saimaan alueenpohjoiseurooppalaisen talouden piiriin. Muodostuva ruhtinaanvalta perusti eri puolille Itämeren aluetta linnoja pysyviksi tukikohdikseen. Keskiaikainen valtakunta olikin tällainen kuninkaallisten etäpesäkkeiden verkosto. Valtaa tukemaan perustettiin myös kristillisiä seurakuntia, jotka julistivat vallan ja verojen oleva peräisin Jumalalta. Viipuri oli eräs tällainen etäpesäke.
Paikallisten asukkaiden sitominen yhteisen hallinnon alle oli hidasta. Viipurin linnan vaikutuksesta oli muodostunut alkeellinen linnalääni rajoineen. Ne ihmiset, jotka oli kyetty sitomaan veronmaksuun ja kristinuskoon, alkoivat myös mieltää ylipaikallista yhteenkuuluvuutta valtakuntaan ja sen rakenteisiin. Samalla he alkoivat  tuntea vierautta niitä ihmisiä kohtaan, jotka eivät kuuluneet tähän valtakuntaan. Siitä syntyi kansan ja kansakunnan idean ydin.
Mielenkiintoinen ja valaiseva selvitys yhteiskuntamme muotoutumisesta.
 
Viipurin läänin synty Jukka Korpela Karjalan Kirjapaino, kuv. 363 s. 2004
 
Karjala