Oliko vallankumous jo ovella?
 
 
 
 
Hullu vuosi 1968 johti monenlaisiin radikaaleihinkin muutoksiin Euroopassa. Mainingit kohisivat myös Suomen rantaan. Opiskelijat liikehtivät ja sosialistista järjestelmää Neuvostoliitosta Suomeen tuovat kommarit ja niiden höynäytetyt kaverit saivat runsaasti kasvualustaa rähmällään olevassa Suomessa. Tšekkoslovakian miehitys  vuonna 1968 järkytti suomalaisten perusturvallisuutta, ja epäluuloinen Neuvostojohto alkoi nähdä yhtä ja toista vikaa Suomessakin. 
Painostus idästä koveni ja vallankumouksen aave hiipi 1970 jo eteiseen. Kuumin vaihe oli suurlähettiläs Aleksei Beljakovin lyhyt virkakausi, joka alkoi kesällä 1970. Hän viipyi Helsingissä puolisen vuotta, yhtä lyhyen ja maineettomasti päättyneen kauden kuin lähettiläs Ivan Zotov välirauhan aikana kolme vuosikymmentä aikaisemmin.  
Mitä enemmän aikaa on kulunut, sitä varmemmin on puhuttu, että Beljakov puuhasi vallankumousta Suomeen. Asiasta on jo paljon tietoa, mutta yhtä ja toista on edelleenkin hämärän peitossa. Nykynäkemyksen mukaan Beljakov tosiaan ajoi vallankumousta ja siirtymistä sosialismiin yllyttämällä suuria lakkoja ja nojautuen Suomen Kommunistisen Puolueen ( Vasemmistoliiton edeltäjä) vähemmistösiipeen. 1970 luku oli kiivasta politikoinnin aikaa. Silloin nuoriso oli asiassa aktiivista, uusia aatteita milloin kenenkin rahoittamana tungettiin eteenpäin. Neuvostoliiton maailman vallankumous eli ja voi hyvin. Suomessakin sen taakse saatiin paljon herkkäuskoisia ja näkyviä henkilöitä ( missä ne muuten kaikki ovat nyt).  Ponnistelut järjestelmän muuttamiseksi olivat todellisia.
Maan historiassa 70-luku on mielenkiintoinen ja jopa dramaattinenkin. Silloin oli muitakin jutun aiheita kuin pääministerin avioliitto.
Lue näistä lähihistorian aiheista tehty jännittävä ja kiinnostava kirja. Jos elit itse sitä aikaa niin varmasti monet muistot palautuvat mieleen. Jos et ole sitä aikaa itse elänyt, niin lue ja hämmästy.
 
 
Vallankumouksen aave Kimmo Rentola Otava, kuv., 528 s. 2005  www.otava.fi
 
Suomi