Suojeluskunnista ja niiden antamasta koulutuksesta on paljonkin kirjoitettu. Vähemmälle selvittelylle on jäänyt suojeluskuntien rooli ja merkitys suomalaisessa politiikassa.   Millaisin keinoin ja kenen käskemänä suojeluskunnat olivat mukana sisäpoliittisissa tapahtumissa.  Armeijamaista laajempi ote yhteiskunnan tapahtumiin on ymmärrettävää heti vapaussodan jälkeen, jolloin maassa ei ollut oikein muitakaan organisaatiota toteuttamaan järjestyksenpitoon ja kapinallisten jälkivalvontaan liittyviä tehtäviä.  

 

Marko Tikka on tehnyt kiinnostavan selvityksen vapaussotaa seuranneista kolmesta vuodesta ja suojeluskunnan roolista virkavallan avustajana ja osittain omatoimisenakin operoijana. Vuosina 1918-1921 suojeluskunnat antoivat virka-apua poliisiviranomaisille yli 2300 kertaa. Osa näistä tehtävistä oli poliittisia, valtaosa johtui siitä, ettei ollut ketään muutakaan toimijaa, jolta apua olisi voitu nuoressa ja järjestäytymättömässä tasavallassa pyytää.

 

Kiinnostava selvitys vastaitsenäistyneen maan kamppailusta kohti järjestäytyneempää yhteiskuntaa. Välillä kuitenkin Tikkaa lukiessa tuntuu, ettei tekijällä ole halua nähdä asioita sen ajan kaoottista taustaa ja vallitsevia oloja vasten.