Miksi Suomi selvisi?

 

 
 

 

 
Suomi selvisi sodasta itsenäisenä, päinvastoin kuin monet muut hävinneeksi osapuoleksi luokitellut Euroopan maat. Maassa alkoi epävarmuuden aika, jota varjostivat Idän kuristusote mm. Valvontakomission muodossa. 
 
Neuvostoliiton tuella kotikommunistit saivat  menestystä ja maassa vallitsi epävarmuuden tila. Olivatko nämä vuodet Suomen itsenäisyyden kannalta todellisia vaaran vuosia? Valtiotieteiden tohtori Jukka Seppinen on erikoistunut toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan ja Neuvostoliiton ajan poliittiseen historiaan. 
 
Hän selvittää tässä tutkimuksessa Suomen selviytymisstrategiaa toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina aina Paasikiven ensimmäisen presidenttikauden loppuun saakka. Kiintoisaa lähihistoriaa, josta ei vielä ole viimeistä sanaa sanottu ennen kuin vanhan Neuvostoliitona arkistot aukeavat.

 
 
Vaaran vuodet? Jukka Seppinen Minerva, 414 s. sid. www.minervakustannus.fi 
 
Suomi