1800-luvulla käytiin Venäjän ja Turkin välillä kolme sotaa. Venäjän tarkoituksina oli päästä herruuteen Mustalla merellä ja vapauttaa Konstantinopoli islaminuskoisten käsistä sekä kristityt, kuten Balkanin ortodoksit, Turkin vallasta. Balkanilla oli ollut tuolloin lukuisia kapinoita. 1876 levisi kapinahenki Bosniaan ja Bulgaariaan. Ja kun Ranskan ja Saksan konsulit Salonikissa murhattiin, Serbia julisti sodan Turkille, johon myös Montenegro yhtyi, oli näillä tapahtumilla strategisia vaikutuksia. Turkin verinen kapinan kukistaminen ja Serbian sodanjulistus mahdollistivat suunnitelman, jossa Venäjä, Itävalta-Unkari ja Balkanin vanhat sekä suunnitellut uudet valtiot sopivat Turkin valtakunnan jakamisesta. Maaperä sodalle oli siis luotu.  

 

Tähän kahinaan lähetettiin myös suomalainen Sten Anders Wallin. Alkuaan tallirenki, joka vajaan vuoden sotilaskoulutuksen jälkeen komennettiin tuhannen muun suomalaisen kanssa Balkanille. Sota oli nuoren miehen elämässä niin poikkeuksellinen tapahtuma, että hän kirjoitti myöhemmin muistiin kokemuksensa. Muistelmia tarjottiin jo30-luvulla julkaistaviksi, mutta yksittäisen tavallisen  rivisotilaan kokemukset eivät tuolloin kiinnostaneet. Nuo muistelmat sisältyvät nyt  tähän teokseen. Niiden kautta piirtyvät esiin tavallisen rivimiehen näkökulmat, sotilaan velvollisuus ja taisteluiden kauhut ja se laulustakin tuttu vilu ja nälkä Balkanin vuorilla.

 

Kirjan tekee poikkeuksellisen mielenkiintoiseksi se, että sotaa ei kuvata strategisin nuolin ja suurin linjauksin, vaan ruohojuuritason kokemuksin mukana olleen kertomana. Ei ollut sotilaan elämä helppoa tuolloinkaan.

 

Turkin sodan tapahtumien ja kokemusten lisäksi meillä on kirjan kautta mahdollisuus tutustua elämään Suomessa tuohon aikaan. Kirja kuvaa Wallinin perhetaustaa ja elämää sodasta paluun jälkeen. Wallin toimi pitkään Seurasaaren kansanpuiston vartijana. 

Kiinnostavaa luettavaa.