Metsän herkkuja 
 
 
 
 
Loppukesästä alkaa metsissä olla monenlaisia herkkuja.  Monilta jäävät sienet keräämättä siksi, etteivät oikein tunne niitä. Tavallisimpien sienien tunnistaminen on itse asiassa vain pienen vaivan takana.  Hyvä sieniopas käteen ja maastoon, niin ruokapöydässä on pian aivan uudenlaisia herkkuja. 
 
Korhosen Tunnista sieni on aivan erinomainen opas, nimenomaan tunnistusopas, sieniretkelle. Parhaiten sienen tietysti tunnistaa hyvän kuvan perusteella. Niihin kirjassa onkin panostettu. Ne eivät yksistään kuitenkaan riitä: lue huolella myös lajikuvaukset.  Jokaisen sienen kohdalla on myös merkintä sen syötävyydestä. Kirjassa on myös tietoa eri sienien kasvupaikoista.
 
Tällä pärjää.
 
 
Tunnista sieni   Mauri Korhonen   Otava, kuv. 320 s. 2005 www.otava.fi
 
Luonto ja puutarha
Kulinaari