”Tuntuu kuin itse perkele olisi päässyt irti…”
 
 
 
Heti talvisodan päätyttyä julkaistiin useitakin sotaa kuvaavia teoksia. Aiheesta järjestettiin kirjoituskilpailujakin. Tuoreeltaan julkaistut kirjat eivät niinkään olleet sotaa strategiselta kannalta tarkastelevia, vaan kuvauksia tapahtumista, ajasta ja tunnelmista yksilötasolta katsottuna.
Yksi mieleenpainuvimmista talvisodan kuvauksista on Eino Hosian jo vuonna 1940 ilmestynyt sotaromaani Tuliholvin alla. Nyt siitä on julkaistu kirjailijan syntymän satavuotisjuhlan kunniaksi uusintapainos. Teoksessa on mukana myös ensipainoksesta sensuroitu luku ja aikalaisarvostelujen valikoima.
Eino Hosian (1905–1941) romaanin Tuliholvin alla alussa astutaan portista sisään etulinjan maailmaan, joka ei ole painajaisunta, vaan ”sellaista maanpäällistä todellisuutta, jolle ei löydy vertauskohtaa”. Kirja perustuu Hosian omiin talvisotakokemuksiin Taipaleella ja Vuosalmella. Kuvaus on väkevää. Tuoreeltaan tallennettuna esiin tulevat aidot tunnelmat ja tuntemukset. Aika ei ole niitä ehtinyt muokata. Hosian mukana lukija kokee olevansa talvisodan etulinjassa muiden joukossa.
 
Hosia kaatui kesken hyvässä vauhdissa ollutta kirjailijan uraansa jatkosodassa 1941.
 
 
Tuliholvin alla Eino Hosia SKS, 174 s. Nid.  2005 www.finlit.fi
 
Sotakirjat