Keisarin uudet vaatteet
 
 
 
 
Max Jakobsonia lukiessani tulee monesti mieleen vanha satu keisarin uusista vaatteista. Kaikki näkivät vallitsevan tilanteen, mutta kukaan ei oikein uskaltanut sanoa sitä ääneen.  
Jakobson sanoo. 
Hän sanoo ääneen sen, mitä moni ajattelee, muttei uskalla asettua johdettua ajatusten valtavirtaa vastustamaan.
Jakobsonin maailmankuva on lavea. Hän osaa asettaa  asiat oikeisiin mittasuhteisiin eikä ole sidoksissa äänestäjiensä mielipiteisiin. Samaa avarakatseisuutta toivoisi maan ylimmältä johdoltakin. Kirjassa käsitellään monia mielenkiintoisia ja ajankohtaisia aiheita: EU:n perustuslakikriisiä, puolustuspolitiikan paitsiotilanne, globalisaatiota, Venäjän tilannetta, USA:n näkymiä, juutalaisten ja arabien suhteita, Baltian maita ja Ruotsia.
Ajatuksia antava, ajatuksia avartava. Ehdottomasti lukemisen arvoinen ja ajankohtainen kirja.
 
 
Tulevaisuus Max Jakobson Otava, kuv. 250 s. 172 s. 2005
 
Suomi