Olisiko Suomen armeija kyennyt jatkamaan talvisotaa?
 
 
 
 
Mikä oli talvisodan päättyessä taistelevan armeijan tila? Olisiko taistelua voitu jatkaa eikä taipua koviin rauhanehtoihin? 
Talvisodan päättymiseen liittyy monenlaisia näkemyksiä: joidenkin mielestä armeija oli niin loppuun ajettu, ettei sodan jatkaminen tullut kysymykseenkään, joidenkin mielestä tuleva kelirikkokausi olisi tuonut helpotusta ja sotaa olisi voitu jatkaa, joidenkin käsityksen mukaan sota lopetettiin, koska Saksa antoi lupauksen menetettyjen maan-alueiden palauttamisesta seuraavan, lähinäköpiirissä olevan Venäjän sodan myötä.
 
Talvisota on suomalaisille "pyhä sota", joka merkitsee myös sitä, että uusien käsitysten  hyväksyminen tapahtumien kulusta on varsin vaikeaa. Lasse Laaksonen on siis tarttunut mielenkiintoiseen aiheeseen . 
Filosofian tohtori, dosentti Lasse Laaksonen on ensimmäinen talvisodan Kannaksen lopputilanteen perusteellisesti arvioinut tutkija.  Pyrkimyksenä oli selvittää olisiko suomalaisilla ollut realistisia mahdollisuuksia jatkaa sodankäyntiä. Jo heti sotien jälkeen ylin johto ja rintamajoukkojen komentajat esittivät asiasta monen kirjavia arvioita.  Laaksonen on tarkastellut eri joukko-osastojen tilannetta ja omaa näkemystä taistelujen jatkamisesta,  kriittisen tarkastelun alle joutuvat myös mm.  tiedonvälityksen kulku, korkeimpien upseerien tilannearvioinnit, henkilösuhteet ja  paineensietokyky. 
 
Laaksosen kirja on itse asiassa hänen tohtorin väitöskirjansa, jota jo väitösvuona 1999 pidettiin osin jopa uraauurtavana ja selkeästi uutta tietoa antavana.  Kirja on säilyttänyt tuoreutensa ja on talvisotakirjallisuuden joukossa huomattavan tärkeä teos.
 
 
 
Todellisuus ja harhat Lasse Laaksonen Ajatus, kuv. 574 s. + liitteet, 2005
 
Sotahistoria