|
Paholainen villitsee viattoman nuorison
|
|||
|
|
|
Jo
faaraon pojat aiheuttivat pahennusta vanhempien sukupolvien keskuudessa.
Ilmiö on siis ikivanha. Ennen näkemättömiin mittasuhteisiin se kohosi
50-luvulta alkaen, jolloin sodan jälkeinen nuoriso haki pesäeroa
vanhempiin ikäpolviin. Oleellinen osa omaa uutta kulttuuria oli musiikki.
Rock`n Roll tuomittiin paholaisen keksinnöksi, joka oli villinnyt
huonoimman nuorisoaineksen. Uudenlainen musiikki ja uudenlainen pukeutuminen aloittivat vallankumouksen, joka jatkui pitkälle vuosisadan loppupuolelle. Nykyään ei enää hätkähdytä mikään. Ilmiöön on jo totuttu. Olitko itse nuori 50-. 60- tai 70-luvulla? Silloin tämä kirja on tehty sinulle. Kuvia katsellessa ja tekstiä lukiessaan ei voi olla palaamatta omaan nuoruuteensa. Niin elävästi se nostaa muistoja ja tuntoja pintaan. Välillä tuntuu, että itse on mukana jossakin kuvassa. Niin tutun näköistä se porukka on. Uusi aika toi mukanaan muutakin kuin kammottavan metelin, jota kutsuttiin musiikiksi. Syntyi mm. aivan uudenlainen ruokakulttuuri. Ranskalaiset perunat ja cokis astuivat suomen kamaralle. Aivan uudenlaisia sarjakuvalehtiä alettiin julkaista, televisio avasi ikkunan muihin maihin, muoti ja vaatteet nousivat tärkeään asemaan, politiikka astui mukaan nuorisotoimintaan jne. Nuorisosta tuli myös kohderyhmä, jolle alettiin markkinoida erilaisia, vain heitä varten suunniteltuja tuotteita. Elettiin suurta muutosten aikaa… Kirja tarjoaa hauskan aikamatkan itselle ja makeat naurut lapsillesi kun esittelet esimerkiksi nuoruutesi muotia.
|
|
|
|
Täältä tulee nuoriso! 1950 – 1979 Kai Häggman, päätoim. WSOY, kuv. 207 s. 2006 www.wsoy.fi
|
||