Saksalaishävittäjien kulutusjuhlaa
 
 
 
Heinz Knoke koki saksalaisena hävittäjälentäjänä koko sodan skaalan. Sodan syttyessä hän taisteli itä-rintamalla. Menestystä tuli ja sota tuntui helpolta. Tappiot olivat kohtuulliset ja saksalaiset koneet  pärjäsivät hyvin vastustajilleen. Päivähävittäjien painopiste oli idässä. Liittoutuneiden massiivisten ilmaiskujen päästessä täyteen vauhtiin kesäkuun alussa 1942 tilanteeseen syntyi muutos.
Varustelutasossa mitattuna Saksa oli hävinnyt sodan heti alkuunsa. Jo  vuoden 1941 syksyllä liittoutuneet kukin yksinäänkin olivat ylittäneet Saksan varustelutason. Vaikutus näkyi kuitenkin viiveellä. Massiivisin pommituksiin vastattiin "pommi pommista" -ajatuksella. Hävittäjätorjunta ei ollut Hitlerille vaihtoehto. Tämä johti siihen, että ajan kuluessa Liittoutuneiden pommitukset söivät taistelumahdollisuuksia. Kaiken tarpeellisen tuotanto väheni tai loppui kokonaan.
Lentäjien ja kaluston kulutus oli kovaa. Sitä ei millään pystytty enää korvaamaan. Knoke näki ja koki kaiken tämän. Jo keväällä -44 torjuntalennolta palaaminen oli pieni ihme.
Knoken kirja on mielenkiintoinen ja letkeästi kirjoitettu kuvaus hävittäjälentäjän taipaleesta sodassa eri rintamilla.
Kirjan kääntäjä  Hannu Valtonen on lentämisen ja saksalaisen sotilasilmailun asiantuntijana tehnyt jälleen hienoa työtä. Kääntäminen on oikeastaan väärä sana Valtosen työpanokselle. Kirjaan on lisätty niin paljon lisätietoa ja selventäviä viitteitä, että kirja on varmasti alkuperäistä käsikirjoitusta parempi versio.
Hieno kirja.
 
Suuri metsästys   Heinz Knoke , Koala, kuv. 215 s. 2005
 
Ilmailu