Siirtolaisuus -sanasta ei ensimmäiseksi tule mieleen itäinen suunta. Kuitenkin Venäjä, erityisesti Pietari, ja kaukaisempikin itä on vetänyt puoleensa suomalaisia vuosisatojen aikana. Syyt muuttoon ovat olleet moninaisia. Yhteisenä nimittäjänä voi kai pitää työtä jossakin muodossa.

Siirtolaisuusinstituutti on tehnyt laajaa tutkimustyötä suomalaisten siirtolaisten vaiheista eri puolilla maailmaa. Tässä sarjan toiseksi viimeisessä osassa paneudutaan ”Suureen itään”.

 

Tärkein muuttokohde oli vuonna 1703 perustettu Venäjän pääkaupunki Pietari, mutta suomalaisia hakeutui myös Venäjän ja Neuvostoliiton ulkopuolisille Aasian alueille.  1800 –luvulla suomalaisia hakeutui eri puolille laajaa Venäjän valtakuntaa, aina Muurmannin rannikolta Bakuun, Siperiaan ja Alaskaan asti.

Itään muutti hyvinkin erilaisia ryhmiä: upseereita Venäjän armeijaan, insinöörejä öljyteollisuuteen ja rautatierakennuksille, käsityöläisiä ja muuta työväkeä sekä palvelijattaria Pietariin, karkotettuja vankeja Siperiaan, merimiehiä ja lähetyssaarnaajia Kauko-itään.

 

Vanha muuttoliike katkesi Suomen itsenäistyttyä 1917 ja useimmat venäjänsuomalaiset palasivat kotimaahan. Suomesta siirtyi vapaussodan jälkimainingeissa paljon punaisia Venäjälle olosuhteiden pakosta. Seuraavina vuosikymmeninä työläisten ihannevaltiota rakentamaan maasta lähti lisää suomalaisia salaa rajan ylitse. Amerikassa ja Kanadassa suomalaisia värvättiin suomalaista työväkeä. Pulavuosina työläisten utopiaan muuttaneiden tai poliittisista syistä Venäjälle siirtyneiden suomalaisten kohtalo oli kova. Stalinin puhdistuksissa osa menetti henkensä, osa siroteltiin pitkin laajaa Venäjän maata, osa menetti kunnollisen työn tekemisen mahdollisuuden.

Viime vuosikymmeninä Venäjä on vetänyt puoleensa liikemiehiä ja yrittäjiä.

 

Kirja avaa lukijalle aivan uudenlaisen näkökulman suomalaiseen siirtolaisuuteen.