Suomussalmen taisteluissa luotiin pohja talvisodan ihmeelle

 

 
 

On terveellistä aina aika ajoin kerrata talvisodan tapahtumia Suomussalmen tantereilla. Siellä luotiin menestyksellä uskoa myös muihin tuleviin suurmotteihin ja ratkaisutaisteluihin.  

Raatteentiellä paljastui kaikessa karmeudessaan venäläisen taktiikan ja osaamisen surkea taso. Tielle sitoutuneet ylivoimaiset viholliset eivät mahtaneet liikkuville ja päättäväisille suomalaisille yhtään mitään. Venäläinen, vaikkakin urheasti taistellen, kökötti kuopissaan teiden varsilla ja odotti ihmettä. Pelastusta ei kuitenkaan tullut. Osa selvisi kuitenkin moteista pois pelkästään siksi, että suomalaisia oli niin vähän. 

Surkeaan tilaan joukkonsa jättäneet komentajat teloitettiin rintaman takana. Armoton kohtalo miehille, jotka järjestelmä oli nostanut tehtäviin, joihin heillä ei ollut koulutusta tai muita edellytyksiä.

Hieno kuvaus sotatapahtumista, kirjassa on 162 ennen julkaisematonta kertomusta kovista taisteluista talvisessa korvessa.      

 
 

Suomussalmen taistelijat kertovat K.E.Salminen, Myllylahti, hienoja valokuvia, 239 s. 2007 www.myllylahti.fi  

Sotahistoriaa