Kirja suomalaisten aseiden menestyksestä

 

 

Suomalaisten aseenkäyttö periytyy jo vanhan eräkulttuurin ajoilta. Vuosisatojen aikana suomalaiset ovat niittäneet mainetta niin sota- kuin urheiluaseidenkin käyttäjinä. Osana menestystä on ollut aseiden toimintavarmuus ja tarkkakäyntisyys. Omat konstruktiot, valmistuksen korkea laatu ja aseiden käyntitarkkuus ovat ne valtit, joilla suomalainen aseteollisuus kilpailee tänäkin päivänä menestyksekkäästi maailmanmarkkinoilla.

Suomen itsenäisyyden alkuvuosina teollisen kehityksen myötä maassamme alkoi laajamittainen aseiden sarjavalmistus. Sota-aseita tehtiin kasvavalle armeijalle, laadukkaita urheilu- ja metsästysaseita tehtiin vientiin asti.

Suomalaisen aseteollisuuden ja aseiden tuntija Timo Hyytinen on koonnut massiivisen tietokirjan täällä valmistetuista aseista. Kirjassa kuvataan lyhyesti aseiden valmistusta ennen varsinaista teollista tuotantoa. Pääpaino on nykyaikaisen asetuotannon esittelyssä. Kirja käy lävitse kaikkien asetehtaiden vaiheet ja tuotantoa. Teksti kuvaa yleisesti aseiden tuotantoa ja eri aseiden syntyvaiheita. Sen lisäksi aseista on tarkat ja yksityiskohtaiset kuvat ja tekniset tiedot. Kirjaan on koottu kaikki oleelliset  perustiedot vanhoista suomalaisista aseista sekä teollisesti valmistetuista urheilu- ja metsästysaseista. Lisäksi esitellään sotilasaseiden tärkeimmät perusmallit.

Jokaisella aseella on oma tarinansa. Hyytisen poikkeuksellisen laajaan tietopakettiin mahtuu jokainen niistä.  Tärkeimmät asiat on kirjassa myös englanniksi. Kirja sopii esimerkiksi lahjaksi jokaiselle aseista kiinnostuneelle.

 

 

Arma Fennica 1 – Suomalaiset aseet Timo Hyytinen Arma Fennica, kuv. 304 s. 2004  www.armafennica.fi

Militaari