Mielenkiintoinen sukutarina
 
 
 
 
Harri Willamon alkuperäinen ajatus oli tallettaa kirjoittamalla omia kokemuksiaan elämän varrelta jälkipolville, lähinnä sukulaisille. Työn edistymisen myötä kasvoi ajatus saada tarinalle muitakin lukijoita. Sellaisessa tilanteessa syntyy valinnan vaikeus: mikä kiinnostaa sukulaisia, millä on yleisempääkin kiinnostusta.
Willamo on mielestäni onnistunut kokoamaan muistikuvia, jotka ovat kiinnostavia, vaikka ei sukuun kuuluisikaan. Omat kokemukset ovat kiinnostavia, hyviä ajankuvauksia. Suurinta kiinnostusta kuitenkin herättää jo kirjan nimessäkin mainittu Lapin Keisari. Oiva Willamo oli jääkäri, jonka ura ulottui Lapin rajavartioston komentajaksi. Lappi olikin hänen valtakuntaansa, siellä vWillamo oli "hahmo" isolla kirjaimella. Paljonkin kohua herättänyt värikäs elämä kirjailija Annikki Kariniemen kanssa on saanut osuvan kuvauksen lähisukulaisen kynästä.
Kirja tapahtumat ajoittuvat mielenkiintoiselle aikakaudelle. Sota-aika tuntuu mielenkiintoisimmalta vaiheelta. Mielenkiintoinen kirja.
 
Stadin poika ja Lapin keisari Harri Willamo Pilot,kuv., 248 s.  2004  www.pilotkustannus.fi
 
Muuta mielenkiintoista