Suomalaisia sotavankikohtaloita
 
 
 
Teuvo Alavan - Dmitri Frolovin ja Reijo Nikkilän kirjoittama kirja  RUKIVER! on jo vuonna 2003 ilmestynyt, mutta edelleen ajankohtainen ja paras kirja aiheesta. Se on perusteellinen ja uutta tietoa sisältävä selvitys suomalaisten sotavankien kohtaloista ja kohtelusta Neuvostoliiton vankileireillä.
Vangiksi jääminen oli pelottava kokemus. Sitä pelättiin enemmän kuin kuolemaa. Vangiksi jäämisen ensi hetket olivat ratkaisevia. Taistelun tuoksinassa se hetki saattoi kääntyä mihin suuntaan tahansa ja henki oli siinä vaiheessa löysässä, varsinkin haavoittuneilla.
 Vangitsemista seurasi monasti vaikeat ja pitkäaikaiset kuulustelut. Kohtalot olivat hyvin monenlaisia siitä eteenpäin. Toiset saivat hyvän kohtelun, haavoittuneet hyvää ja asiallista hoitoa. Toisilla matka oli paljon surkeampi: kylmää, nälkää, epävarmuutta ja erilaisia tauteja, jotka monessa tapauksessa tekivät tehtävänsä. Kohtaloksi tuli kadota venäläisten vankileirien saaristoon.
 
Monien kohtalo jäi pitkäksi aikaa avoimeksi. Palanneilta koetettiin kerätä tietoa muista vankeudessa kadonneista suomalaisista. Tiedot ovat pitkään olleet puutteellisia ja vajavaisia. Tässä kirjassa, joka juontaa samasta aiheesta tehtyyn tv-dokumenttiin, julkaistaan ensimmäisen kerran sotavankeuteen joutuneiden matrikkeli. Luettelossa on noin 760 sotilasta, joiden kuolemasta on varmistettua tietoa. Ennen julkaisematonta antia ovat myös venäläisten sodan aikana laatimat suomalaisten sotavankien kuulustelupöytäkirjat ja partisaanien kyyniset teloitusraportit. 
Mielenkiintoinen kirja.  
 
RUKIVER! - Suomalaiset sotavangit Neuvostoliitossa Teuvo Alava _ Dmitri Frolov - Reijo Nikkilä Edita, kuv., 477 s. 2003 ISBN 951-37-3706-3
 
Sotahistoria