Inttijuttuja
 
 
 
Aina kun pari miestä tapaa, niin jossain vaiheessa, iästä riippumatta, muistellaan inttijuttuja. Jokaisella intin käyneellä on loputon määrä tarinoita inttikavereista, kouluttajista, palvelupaikoista, tetsaamisesta, sotaharjoituksista jne. Armeijamuistot ovat olleet suomalaisten miesten yhteistä perinnettä, suosittua huvia ja ajankulua.
Reserviläisliitto täytti 50 vuotta. Yhtenä juhlavuoden tapahtumista julkaistiin perinnekeruun tuloksena uraauurtava kirja suomalaisen varusmiehen kokemuksista aliupseerina. Uraauurtava siinä mielessä, että varusmiespalveluksesta ei juurikaan ole tietoa kerätty ja julkaistu. Kirja kattaa luonnollisesti myös sota-ajat. Hieno oivallus Reserviläisliitolta.
 
Yhteistyössä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kanssa toteutetun perinnekeruun tuloksena materiaalia kertyi lähes 5000 sivua noin 180 vastaajalta. Lisäksi saatiin 700 valokuvaa ja nauhoitteita. Kirjaan pääsi vain osa sadusta materiaalista. kertomukset ajoittuvat pääosin itsenäisyyden ajalle.
 
Tarinat on ryhmitelty aikajaksoittain: ennen toista maailmansotaa, vaaranvuodet, vakiintumisen aika 50-60 –luvuilla, kehittyvä armeija ja –80 luvulta erityisosaamiseen panostava armeija.
 
Kirja pitää sisällään hyvin kirjoitettuja juttuja, joissa toimitustyöstä huolimatta kuuluu kirjoittajan ääni. Aiheet kattavat koko inhimillisen kirjon rauhanturvatoimintaa unohtamatta. Tarinat muodostavat myös Puolustusvoimien historian – varusmiehen näkökulmasta. Eri aikakausille sijoittuvat kertomukset kuvaavat hienosti myös kaikkea muutosta, jonka Puolustusvoimat on kokenut. Samoin se kuvaa hienosti aliupseerin vaativa asemaa maailman vaativimpien alaisten  johtajana. Siinä hommassa ei voi mennä muodollisen esimiesaseman taakse.
Hieno kirja. Hieno oivallus. Mielenkiintoista luettavaa.
 
Reservin Aliupseerina Suomessa Pekka Allonen, toim. SKS, kuv., 482 s. 2005
 
Muistelmat