Tiivis kertauspaketti viime sotiemme tapahtumista

 

 

 
Anssi Vuorenmaa tunnetaan ahkerana ja asiantuntevana sotahistorioitsija. Tässä kirjassa julkaistut lyhyehköt, viime sotien ratkaisuhetkiä käsittelevät kirjoitukset on julkaistu aikaisemmin Suomen Sotaveteraani-lehdessä vuosina 1991-2006. Kirja ei ole tekijänsä mukaan varsinainen sotahistoriallinen tutkimus, vaan lähinnä tapahtumia ja niiden syitä kertaavaa sotahistoriaa.

Artikkelit perustuvat pääasiassa kirjallisiin lähteisiin. Alkuperäisiä lähteitä, sotapäiväkirjoja, taistelukertomuksia ym. on käytetty vain silloin kun kyseessä on pataljoonan tai rykmentin suuruisen joukon sotatoimi tai taistelu.

Vuorenmaan teksti on sujuvaa. Sotilaana hän osa keskittyä oleelliseen ja kuvaa tapahtumat loogisesti. Helposti luettavasti.

Kirjan aiheet on valittu kattavasti ja antavat tiivistetyssä muodossa selkeän käsityksen viime sotien tapahtumista. Hyvä kirja esimerkiksi vähemmän asiaa tuntevalle vasta sotahistoriaamme perehtyvälle – esimerkiksi nuoremmille lukijoille. Valitut aiheet kattavat hyvin kaikki aselajit, kotirintaman toimintaa ja myös poliittista päätöksentekoa.

Hyvä peruskirja sodistamme

 

 

Ratkaisun hetkiä   Anssi Vuorenmaa Valitut Palat, kuv.  381 s. 2006

Sotahistoria