Rantojen asukkaat ovat tottuneet pitämään omanaan sen mitä meri rantaan huuhtoo. Vuosisatojen aikana tämä on leimannut rannikon,  ja erityisesti saariston, asukkaita rosvoiksi.  Monet legendat ja tarinat vain ovat vahvistaneet tätä käsitystä. Vielä 1800-luvun alussa itäisen Suomenlahden saarikylien asukkailla oli huono maine: heidän uskottiin ryöstelevän haaksirikkoutuneita laivoja ja kohtelevan huonosti hätään joutuneita merenkulkijoita. Aivan perusteeton tuo maine ei ollutkaan. Pikkuvihan ja Kustaa III:n Venäjän-sodan väliseltä ajalta tunnetaan useita tapauksia, joissa Koiviston ja Suursaaren, Säkkijärven, Virolahden ja Vehkalahden saaristolaisia syytettiin hylynryöstöstä ja ainakin kerran jopa haaksirikkoisten surmaamisesta.

Paljon tunnetaan myös tarinoista päinvastaisesta tapauksista. Saaristolaiset ovat olleet suurena apuna ja pelastaneet ihmisiä ja omaisuutta. Heitä kuvataan myönteisessä hengessä: taitavia ja rohkeita kalastajia ja hylkeenpyytäjiä, jotka tunsivat maailmaan paljon kotirantoja laveammin, seurasivat aikaansa ja opettivat lapsiaankin lukemaan jo nuorella iällä. Henkirikokset ja varkaudet olivat saaristossa harvinaisia.

Kuitenkin kokonaiset kyläkunnat saattoivat sekaantua hylkytavaran korjaamiseen ja piilottamiseen vastoin lain selvää kieltoa. Miten muuten hyvätapaiset ihmiset saattoivat osallistua tällaiseen. Eikö sitä oikeasti pidetty rikoksena…

Kaukiaisen teos on mielenkiintoinen kuvaus saaristolaisten ja rannikon asukkaiden elämästä. Kirja keskittyy kuvaamaan tapahtumia Itäisellä Suomenlahdella 1700-luvulla.  Mielenkiintoista luettavaa.