- Padasjoen kunnanhallituksen toimesta
padasjokelaiset järjestöt käynnistivät 1999 paikallisen
suojeluskunta- ja Lotta Svärd -historian tallentamisen.
Kirjoittajaksi saatiin kokenut kenraalimajuri Hannu Särkiö. Tiedon
keruu onnistui olosuhteet huomioon ottaen melkoisen hyvin ja tuloksena
oli hieno paikallishistoria vapaaehtoisesta maanpuolustustyöstä.
- Taas kerran lukija toteaa, miten
suurimerkityksellisiä olivat Suojeluskuntien antama sotilaskoulutus
ja varustehankinnat Suomen puolustukselle. Hyvin koulutetut ja
kurinalaisesti organisoidut Lotat vapauttivat sotien aikana
divisioonakaupalla miehiä rintamalle.
- Itsenäistymisen jälkeen maassa oli
paljon kehittämiskohteita, joihin valtion niukat varat ohjattiin.
Puolustusjärjestelyt eivät olisi onnistuneet ilman Suojeluskuntien
ja Lottien valtavaa vapaaehtoista työtä. Toiminta oli vireää ja
monipuolista myös Padasjoen kunnan alueelle. Siitä kirja välittää
elävän ja monipuolisen kuva. Selkeästi
maanpuolustuskoulutukseen liittyvän toiminnan lisäksi Suojelukunnat
ja Lotat tarjosivat jäsenkunnalleen paljon muutakin
harrastustoimintaa. Talkootyö yhdisti, monenlaiset
kulttuuriharrastukset virisivät, järjestöille rakennetut tilat
olivat aikansa monitoimitaloja, joissa järjestettiin monipuolisia
tapahtumia.
- Kaikki toiminta oli valmistautumista
pahimman varalta. Sotien aikana valmistautumisen arvo jouduttiin
mittaamaan. Mittarina oli Suomen säilyminen itsenäisenä valtiona.
Tulos on kaikkien nähtävissä.
- Kenraali Särkiön teksti on helposti
luettavaa. Puutteellisista materiaaleista huolimatta oh tehty hieno
historiikki, joka varmasti kiinnostaa muitakin kuin paikkakuntalaisia.
Keräystyön tuloksena on nähtävissä myös lukuisia
mielenkiintoisia valokuvia.