Pekka Lipposen ja Kalle-Kustaa Korkin isä

 

 
 

Outsider, oikealta nimeltään Aarne Viktor Haapakoski (alun perin Laitinen) (1904 Pieksämäki – 24. tammikuuta 1961, Espanja), oli erittäin tuottelias suomalainen kirjailija ja lehtimies. Uransa aikana hän ehti kirjoittaa yli 300 kirjaa ja yli 2800 aihepiireiltään varsin vaihtelevaa artikkelia.  Parhaiten Outsider kuitenkin tunnetaan sankarihahmojensa Pekka Lipposen ja Kalle-Kustaa Korkin luojana. 

Sotien jälkeen viihdekirjallisuus oli kovassa kasvussa. Tähän ankean aikakauden sosiaaliseen tilaukseen syntyi Pekka Lipponen. Impulsiivisen Lipposen rinnalle ilmestyi Kalle-Kustaa Korkki, Mr Brains, joka hoiteli Lipposen ongelmat.

Lipposessa on jotain samaa kuin Uuno Turhapurossa. Hahmo on helppo hyväksyä kaikkine virheineen. Siinä on jotain hyvin suomalaista.  Pekka Lipponen oli tavallaan myös pohjustamassa suomalaisia seuramatkoja. Lipposen seikkailut eksoottisissa ympäristöissä loivat kuvaa avarasta maailmasta myös tavalliselle suomalaiselle. Outsideria itseäänkin voidaan täydellä syyllä sanoa sankarimatkailijaksi, sillä matkailu on hänelle enemmän kuin hobby. Retkillään hän ammensi kokeneen lehtimiehen vaistolla ja kouliintuneen kirjailijan oivalluksella niin Pekan ja Kalle-Kustaan kuin myös tiivistettyjen jännityskertomustensakin aiheet.

Outsider iski siis ajan hermoon Lippos-Korkki –yhdistelmällä. Laaja tuotanto käsitti paljon muutakin. Hän käytti myös muun muassa salanimiä Henrik Horna, Rigor Morton, Halt Denis, Victor Mario, William B. Harrow, Charles Snyder ja Rautamies. Tuloksena oli historiallisia romaaneja, jännitys- ja seikkailuromaaneja, radiokuunnelmia, elokuvakäsikirjoituksia jne.

Outsider-nimimerkkiä käyttivät myös muut kirjailijat. Marton Taiga (Martti Erik Hjalmar Löfberg) kirjoitti Outsiderina tarinan "Kaksihuppuisen vuoren salaisuus" (Kalle-Kustaa Korkin seikkailuja, 4/1958). Aarne Haapakosken kuoltua nimimerkillä Outsider jatkoi monen vuoden ajan kirjoittamista Seppo Tuisku.

Kirja Outsiderista ja hänen laajasta tuotannostaan on paikallaan. Nimimerkin taakse kätkeytynyt kirjoittaja on säilynyt mystisenä hahmona, ja luultavasti menestys juttujen tekijänä onnistuikin paremmin nimimerkillä kuin omalla tavallisella suomalaisella nimellään.  Iskevä nimimerkki loi jo mystiikkaa jutuille. 

Lukiessa syntyy mielenkiintoinen kuva kirjailijasta, joka eleli melkoisen eristäytynyttä elämää ja jonka huippuhetkiä olivat kiintoisat ulkomaan matkat.  Kirja luo sisältöä myös laajalle tuotannolle tuomalla tekijän lähemmäksi. Toivottavasti tämän elämänkerran myötä myös Outsiderin arvostus viihteentekijänä nousee ansaitsemalleen tasolle.

Tähän kannata tutustua, jos on joskus lukenut Lipposia tai Korkkeja. Ja jos ei ole, niin luultavasti tämän kirjan luettuaan haluaa niihin tutustua..  Kirja paikallaan!

 
 
Outsiderin kirja – Aarne Haapakosken elämänkerta Raimo Jokisalmi Apali, kuv. 120 s. 2007 www.apali.fi 
 
Mielenkiintoisia henkilöitä