Kunnia sille jolle kunnia kuuluu
 
 
 
Myytti ja kokemus on Lotta Svärd –järjestön historiaa perusteellisesti valottavan Lottien Suomi –kirjasarjan toinen osa. Sarjan aloitti keväällä 2004 ilmestynyt filosofian tohtori, kansantieteilijä  Annika Latva-Äijön teos Lotta Svärdin synty. Lottien toimintaa arvioidaan pitkälti järjestön sodan  aikaisen toiminnan perusteella.  Siellähän se kouriintuntuvin panos yhteisen maanpuolustuksen eteen tehtiinkin. Suomalainen lotta vapautti pataljoonakaupalla miehiä taistelutehtäviin.  Tässä kirjassa selvitetään järjestön roolia ja merkitystä, mutta samalla käydään syvästi lävitse yksittäisen Lotan merkitystä ja toimintaa. selvitys valottaa myös niitä olosuhteita, joissa Lotta – nainen – joutui toimimaan miesten keskellä. Mitä häneltä odotettiin tehtäviensä hoitamisen suhteen ja mitä häneltä odotettiin yksityiselämän ja käyttäytymisen suhteen. Sen ajan siveys- ja moraalikäsitykset poikkeavat paljolti nykyisistä.
Ei varmastikaan ole ollut olla helppo nuori, normaali nainen sodan poikkeavissa ja ankarissa oloissa, jossa tulevaisuus on epävarma. Sodan jälkeen Valvontakomission lakkauttama Lottajärjestö on kuitenkin säilynyt Lottien muistoissa. Perinnetyö elää vahvana. Samoin kuin halu luoda järjestön toiminnasta ehjä ja kattava kokonaiskuva kaikkine piirteineen.
Mielenkiintoinen ja asioita uudesta näkökulmasta tarkasteleva selkeäsanainen esitys.  
 
Myytti ja kokemus – Lotta Svärd sodassa Pia Olsson Otava, kuv., 239 s. www.otava.fi
 
Suojeluskunnat ja Lotat