Palkkasotilaana Balkanilla
 
 
 
Kirjan kuvitteellinen päähenkilö,  suomalainen reservin luutnantti, osallistuu Balkanilla serbien riveissä taisteluihin osana kansainvälistä palkkasoturiosastoa. Kirja alkaa suoraan toiminnasta ja sama linja jatkuu läpi koko kirjan. Yleistilanteesta tai tarinan raamista ei juuri puhuta. Palkkasoturin elämä on karua hommaa. Tehtäviksi lankeavat surkeimmat hommat, elinympäristönä on vain lähimmät taistelijatoverit. Sen ulkopuolella on vain epäluuloa, sodan päämääriin ei palkkasotilas sitoudu. Kirja välittää hyvin paikallisen etnisen ilmapiirin, se on myös raadollisen raaka; näin asiat voisivat tapahtua. Se kirjassa vähän hämmästyttääkin. Aivan kuin tekijä olisi ollut itsekin paikalla.
Palkkasoturien elämä on epävarmaa. Kehen voi oikeasti luottaa, saadaanko millaisia tehtäviä, pelaako edes huolto, palkkarahoista pitää vääntää reilusti kättä. Lopulta kirjan soturi joukko hajaantuukin tehtävien muuttuessa kestämättömiksi. Lopun huipentumana on karkaaminen serbien leivistä ja pakomatka toiseen maahan entisten taistelutoverien takaa-ajamina.
Kirja on julkaistu on muutama vuosi sitten. Kummallisen vähälle huomiolle se on jäänyt, jos vertaa muutamaan muuhun samasta aiheesta kirjoitettuun.  
 
Milosevicin sotapojat Aulis Saarijärvi Myllylahti 254 s. 2002 www.myllylahti.fi
 
Sotakirjat