Suomenlahti - miinojen meri
 
 
 
 Muistan elävästi pienenä poikana kuulleeni, kuinka  radiossa luettiin varoituksia Suomenlahdella ajelehtivista ajomiinoista. Eikä ihme, että niitä siellä oli, sillä sodan aikana Neuvostoliitto laski noin  10 000, Suomi samoin ja Saksa noin 40 000 miinaa. Näillä miinoilla suljettiin mm. Suomenlahti Porkkalan-Naissaaren välillä sekä Suursaaren alue miinakentillä ja sukellusveneverkoilla. Suomenlahti oli vesialueen kokoon suhteutettuna maailman mittavin miinoitusalue.
Rauhanehdoissa Suomi velvoitettiin raivaamaan valtaosa Suomenlahden miinakentistä. Työhön perustettiin miinanraivaajalaivasto, joka teki työtään syksystä 1944 vuoteen 1950. Siihen osallistui noin 2 200 miestä ja 200 alusta. Työ oli vaarallista eikä tappioilta vältytty.
Kirjan kirjoittaja Urho Brusi oli mukana raivauskausina 1945-47 ja tuntee toiminnan hyvin.  Brusin kirja on mielenkiintoinen selvitys aiheesta, joka on jäänyt aiheetta varsinaisten sodan aikaisten tapahtumien varjoon.
Kirjassa on hyvät kartat ja runsaasti ennen julkaisematonta kuvamateriaalia.
Mielenkiintoinen tarina.
 
Miinat jatkoivat sotaa Urho Brusi Minerva, kuv. 145 s. nid. 2005 www.minerva.fi
 
Sotahistoria