”Duoda, Duoda...”
 
 
 
Nikke Pärmi on monille sotahistoriaan tutustuneille jollakin tavoin tuttu. Jos ei muuten, niin ”duoda, duoda” –kaskuja  on monikin kuullut. Pärmi oli paljon muutakin kuin kaskujen aihe. Jääkärieverstiluutnantti Nikke Pärmi oli suorasukainen, mustavalkoisesti ajatteleva toiminnan mies, jota kaikki turha hienostelu kauhistutti. 
 
Alahärmäläisen köyhän perheen poika teki suutarin töitä ja vietti nuorena sekavaa, melko vauhdikasta elämää. Puukotuksesta saadun kuritushuonetuomion jälkeen jääkärivärvärien kutsu ei kaikunut Pärmin kohdalla kuuroille korville ja matkaan lähdettiin hiihtämällä Merenkurkun ylitse. Siitä alkoi mielenkiintoisen miehen mielenkiintoinen, monivaiheinen ja värikäskin ura armeijan palveluksessa. Tunnetuin vaihe lienee ErP21, Pärmin Pirujen ” komentajuus. Pataljoona oli koottu poliittisista vangeista, vankilatuomion armeijan leipiin vaihtaneista sotilasvangeista ja rikollisista.
 
Nikke Pärmin elämänkerta tarjoaa kiintoisien sotilasmuistojen ohella huumoria, yllätyksiä ja paljastuksia esimerkiksi poliittisten vankien kohtelusta Suomessa. Kirja on koottu kirjeenvaihdon, sotamusitojen ja arkistolöytöjen pohjalata.
 
Pärmi oli kiintoisa mies.
 
 
Mies ja pirut   Eeva-Kaisa Ahtiainen Otava, kuv. 272 s. 2005 www.otava.fi
 
Muistelmat