|
Saksan ilmataistelukyky hiipuu
|
|||
|
|
|
Tilannetta vaikeuttavaan kehitykseen vaikuttivat monet virhepäätökset –arvioinnit. Ilmavoimia komensi ”ilmavoimien nerokas luoja ja ylipäällikkö, Pr4eussin pääministeri, valtakunnan ilmailuministeri, kansallissosialistisen puolueen ”kakkosmies”, ym. Valtakunnanmarsalkka Herman Göring. Göring keskittyi kaikkeen muuhun paitsi ilmavoimien kehittämiseen. Hänen tietonsa ja taitonsa periytyivät ensimmäisen maailmansodan ilmataisteluista. Nykyistä sotaa hän ei tuntenut. Alaisikseen Göring valitsi uskollisia, jotka sokeasti välittivät älyttömimmätkin käskyt, kuten esimerkiksi yhden lentäjän valitsemisen jokaisesta lentueesta tuomittavaksi pelkuruudesta huonon sotamenestyksen jälkeen Sisiliassa. Aikaa myöten hyvin koulutetut lentäjät alkoivat loppua. Itärintamalla päästiin jonkin verran helpommalla, mutta länsirintamalla vastassa olivat suuret liittoutuneiden konemassat. Itärintamalla kentät olivat huonoja, vihollinen painosti ja kentiltä toisille jouduttiin siirtymään lyhyelläkin varoitusajalla. Taistelu oli paljon sekavampaa kuin lännessä, missä lentäjät viettivät lähes mukavaa lomaa lentotehtävien välillä. Sanottiinkin, että lännessä oli mukavampaa maassa kuin ilmassa ja idässä päinvastoin. Liittoutuneiden massapommitusten alettua tilanne lännessäkin huononi tältäkin osin. Rykmentinkomentajana toiminut Johannes Steinhoffin kirjan mukana pääsemme Saksan ilmavoimien kyytiin jo toivottomalta tuntuvassa taistelussa. Eletään vuoden 1943 kesää Sisiliassa. Liittoutuneiden ylivoima on jo kasvanut merkittäväksi. Vastassa oli laumoittain lentäviä linnoituksia ja niiden ympärillä parveilevia hävittäjiä. Väsyneet, loppuun kulutetut saksalaislentäjät ja –koneet ovat voimattomia päälle ryntäävää vihollista vastaan. Epäoikeudenmukaiselta tuntui vielä ilmavoimien komentajan syytökset pelkuruudesta. Johannes Steinhoff ampui itse alas 176 viholliskonetta noin 900 sotalennollaan. Menestyksekäs ura jatkui vielä sotienkin jälkeen Saksan ilmavoimissa ja mm. NATO:n sotilaskomitean puheenjohtajana. Mielenkiintoinen kirja, jossa aukeaa tavallisen lentäjän arki sota-aikana, samoin esiin tulee välähdyksiä ylemmän johdon toiminnasta, joilla oli selvä vaikutus huonoon sotamenestykseen Koalan ilmasotakirjat ovat aivan omaa luokkaansa. Alkuperäiset käsikirjoitukset ovat varmaan mainioita, mutta kääntäjänä, tai pitäisikö sanoa toimittajana, toimiva Hannu Valtonen tuo kirjoihin kiinnostavan lisän tekstiä täydentävien ja yksityiskohtia tarkentavien lisähuomautusten muodossa. Hieno kirja!
|
|
|
|
Messerschmittit
Sisilian yllä
|
||