|
Mannerheim-linja on edelleen vaikea paikka venäläisille
|
|||
|
|
|
Legendaarinen Mannerheim-linja oli oikeasti melkoisen harva ja vaatimaton linnoitusketju. Todellisuudessa Mannerheim-linja oli järkkymättömien miesten puolustusketju, joka tukeutui edes jollakin tavoin linnoitettuun maastoon. Myyttiseen arvoonsa linjan on nostanut venäläinen historiankirjoitus, jonka oli löydettävä jokin selitys käsittämättömän surkeaan sotamenestykseen. Vaikka talvisota on ollut melkoisen tuntematon sota neuvostoajan sotahistoriassa, on siitä viime vuosina alettu puhua yhä enemmän. Aiheesta on julkaistu venäjälläkin runsaasti kirjallisuutta, joista osa noudattelee jo yleistä länsimaista historiankirjoitus- ja tutkintatapaa. Venäjällä Mannerheim-linja - Linija Mannergeima - on noussut itseään suurempaan asemaan. Tämä kirja Mannerheim-linjasta on ehdottomasti yksi parhaita sotahistorian kirjoja. Se on pakattu niin täyteen tietoa talvisodasta, että sulattamiseen menee varmasti aikaa. Asemien suunnittelu ja rakentaminen kuvataan perusteellisesti 1920-luvulta alkaen. Mielenkiintoista materiaalia ovat myöskin venäläisten tiedustelutulokset linjan laitteista. Tarkan linnoituslaitteiden kuvaamisen lisäksi kirjassa seurataan puna-armeijan ponnisteluja linjan läpäisemiseksi. Komeasti alkanut paraatimarssi tyssäsi Mannerheim-linjaan. Kovasta yrityksestä huolimatta vasta helmikuussa saatiin lopulta murto aikaiseksi. Kirja kuvaa hyvin tähän käytettyjä voimia ja keinoja. Mannerheim-linjan murtamisesta tuli puna-armeijalle suuri voitto, jota todisteltiin kaikin mahdollisin keinoin. Surkeasta menestyksestä leivottiin menestystarina, joka elää ja voi hyvin myös nykykirjallisuudessa Venäjällä. Tätäkin puolta kirjassa valotetaan. Kaiken kaikkiaan Uitto-Geust akselilla on syntynyt merkittävä tietoteos. Ydinasiaksi on otettu kirjan nimen mukaisesti Mannerheim-linja, mutta laaja muu materiaali liittyy oleellisesti kuvaukseen taistelusta linjan herruudesta. Harvinaisen monipuolinen, ryhdikäs ja asiapitoinen tietokirja. Oleellinen lisä jokaisen talvisodan historiasta kiinnostuneen hyllyyn. Kirjassa on myös runsas ja kiinnostava valokuvamateriaali. Kaikki linnakkeet on myös tarkasti sijoitettu karttapohjille |
|
|
|
Mannerheim-linja Talvisodan legenda Antero
Uitto – Carl-Fredrik Geust
|
||