- Hävittäjälentäjä on maailman
yksinäisin sotilas. Taistelutilanteessa kaikki on kiinni vain hänen
taidoistaan ja luonteenlujuudestaan. Rohkeutta tarvitaan, mutta
tärkeä ominaisuus on myös itsehillintä. Pelko täytyy kanavoida
toiminnaksi, mikäli haluaa selvitä hengissä, puhumattakaan
vihollisen voittamisesta.
-
- Taistelulentäjän tuloksia lasketaan
ilmavoitoilla. Ehkä panssaritorjujia lukuun ottamatta vastaavaa
tuloksenmittausta ei tehdä.
-
- Kansallisuudesta riippumatta
hävittäjälentäjät ovat samantapaista veljeskuntaa, joita
yhdistävät monet asiat. Pudotusmäärillä lentäjät pannaan
arvojärjestykseen. Yleisesti ottaen pudotustilastot ovat luotettavia
ja siten myös vertailukelpoisia. Saksalaisten tekemät pudotukset
tutkittiin tarkoin ennen niiden hyväksymistä. Suomalaisilla
pudotuksilla piti olla silminnäkijöitä tai muuta selvää
todistusaineistoa.
-
- Eri maissa "Ässän" arvon sai
kymmenellä ilmavoitolla.. Saksa poikkesi käytännöstä ja
luopui koko nimityksestä termin "Experte" hyväksi. Jotta
hävittäjälentäjää pidettiin sellaisena, täytyi hänen todistaa
pätevyytensä taistelussa tietyn pudotusmäärän saavuttamisen
sijasta. Kaiken kaikkiaan pudotustenmäärä oli kuitenkin luku, jota
tarkasti seurattiin ja sillä oli suora vaikutus kunniamerkkien
saantiin ja etenemiseen vaativampiin tehtäviin ja ylempiin
sotilasarvoihin - ja parhaimmillaan koko kansakunnan tietoisuuteen.
-
- Nimensä mukaisesti kirja esittelee
saksalaiset "expertit". Jos liittoutuneiden
lentäjille 30 ilmavoiton saaminen oli poikkeuksellista, pääsivät
saksalaiset aivan toisenlaisiin lukuihin. 35 parhaalla
saksalaislentäjällä oli yhteensä tilillään 6848 ilmataistelussa
tuhottua lentokonetta - keskiarvo oli siis lähes 196! Kaksi heistä
oli saavuttanut 300 pudotuksen merkkipaalun. Jopa vaativassa
yöhävittöjötoiminnassa kaksi lentäjää saavutti yli 100
ilmavoittoa. Kovimman tuloksen teki Eric Hartmann 352 ilmavoitollaan.
Hartmannista Koala on julkaissut oman kirjansa aikaisemmin.
-
- Kirjan sisältö on paljon laajempi, kuin
nimestä voisi päätellä. Siinä tarkastellaan lisäksi eri rintamia
eri ajanjaksoina, teksti kuvaa yleistilannetta, esittelee
ilmataistelutapoja ja tietysti myös siellä taistelleet
lentäjä-ässät. Tekstissä on mukana mm. erilaisia tilastoja eri
rintamilla käytetystä lentokalustosta.
-
- Monipuolinen ja hyvä kirja.