|
Messerschmitistä Starfighteriin
|
|||
|
|
|
Yksi
menestyksekkäimmistä ja palkituimmista sotilaslentäjistä toisessa
maailmansodassa oli saksalainen Günther Rall. Lahjakas
Rall kävi ankaraa ilmasotaa eri rintamilla ja ampui alas 275
viholliskonetta. Hän oli lentäjä, joka pudotti eniten hävittäjäkoneita.
Kun hänen lentueenpäällikkönsä kaatui taistelussa Englannista sen
ensimmäisinä päivinä tuli hänestä tämän seuraaja 22 -vuotiaana.
Miehet kuten Walter Krupinski ja Erich
Hartman kehittyivät hänen
johdollaan suuriksi hävittäjälentäjiksi. Rallista on sanottu: ”hänen
esimerkkinsä piti meitä lujilla, hänen osaamisensa ja rohkeutensa olivat
usein myös kehottavia”. Rall
selvisi sodasta hengissä ja oli ensimmäisiä ojentamassa kätensä
vanhoille vastustajilleen. Loistavan sodanaikaisen uran jälkeen hän loi
mittavan karriäärin myös sodanjälkeisessä sotilasilmailussa Saksassa
edeten loppujen lopuksi ilmavoimien komentajaksi ja NATO:n
sotilasneuvostoon. Rallin
muistelmat ilmestyivät vasta 60 vuotta toisen maailmansodan jälkeen. Rall
oli persoona, joka ei kaihtanut mielipiteensä ilmaisemista, joka johtikin
monesti hankaluuksiin. Sama suorasukaisuus ja Rallille tyypillinen
tosiasioiden tarkkuus ja kriittinen analysointi välittyvät kirja sivuilla.
Kertojana Rall on mukaansatempaava. Rall puhuu laivueenkomentajan tehtävän
yksinäisyydestä ja vastuusta lentäjistään, hän arvostelee terävästi
itsekeskeistä Göringiä, velvollisuudentuntoiselle ja isänmaalliselle
Rallille on vaikea sulattaa epäilyksiään sodan tarkoituksesta, mutta hän
teki sen mitä muutkin hävittäjälentäjät – täytti velvollisuutensa
hyvässä uskossa. Jälleen
Valtosen hieno käännös. Monista kirjassakin mainituista saksalaisista
lentäjistä Koala on julkaissut omia teoksia. Kannattaa tutustua niihinkin.
|
|
|
|
Lentopäiväkirjani
– Muistelmat 1938 – 2004 |
||