Paikallista Lotta-historiaa
 
 
 
Pitkän hiljaisuuden vuosien jälkeen on viime vuosina ilmestynyt monilla paikkakunnilla alueen Lotta-toimintaa kuvaavia kirjoja. Ne ovat jokainen tervetulleita. Vain neljännes vuosisadan kestänyt toiminta oli merkittävää ja tuloksellista. Monilla paikkakunnilla se oli kulttuuriharrastamisen ydin, järjestö myös toimi  jäsentensä henkisenä kasvattajana. Kaiken tämän lisäksi toiminta tuki sitä Suojeluskuntien valmistautumis- ja koulutustyötä, jolla oli ratkaiseva merkitys Suomen menestykseen sodissamme. Erityisesti talvisodassa Suomi olisi ollut merkittävästi heikompi ilman suojeluskuntien varusteita ja koulutusta sekä Lottien merkittävää työpanosta.
Vaikka Lotta-työ oli pääpiirteissään samantapaista eri puolilla Suomea, niin paikallisia eroja ja vivahteita löytyy runsaasti. Kiteen ja Tohmajärven lottien toimintaa loi selkeästi erityispiirteensä sijainti itä-rajan tuntumassa. Kirja kuvaa mielenkiintoisella tavalla paikallisten osastojen syntyä ja toiminnan käynnistymistä. Teksti kattaa henkisen toiminnan ja selkeästi maanpuolustusta tukevan toiminnan mm. toiminnan linnoitustöissä,
Sotien aikainen toiminta saa luonnollisesti paljon tilaa kirjassa. Arvokasta työtä tehtiin monenlaisissa tehtävissä rintamalla ja kotona. Tekstistä saa hyvän käsityksen lotta-ikäisen naisen elämästä sotien aikana.
Sodat päättyivät ja Neuvostoliiton käskystä maanpuolustusta tukevia toimintoja jouduttiin purkamaan ja lopettamaan. Näin kävi tietysti myös kirjassa kuvattujen järjestöjen elämässä.
Mielenkiintoista luettavaa.
 
Kiteen ja Tohmajärven Lotat 1921 – 1944 Salme Saukkonen, kuv. 327 s.   Pilot-kustannus,  2005
 
Suojeluskunnat