|
Irakilainen vapaustaistelu
|
|||
|
|
|
Salbin
kirja on mestarillinen kuvaus siitä, miten hirmuvaltiaan puristuksessa on
vaikea elää. Tässä tapauksessa hirmuvaltias on ”Amo”, Irakin
diktaattori Saddam Hussein. Vastaavanlainen henkinen piina voidaan yhtä
hyvin kokea vaikkapa väkivaltaisessa avioliitossa. Salbin
perhe joutuu tahtomattaan Saddamin lähipiiriin. Monen mielestä
etuoikeutettujen joukkoon, mutta karu todellisuus on toisenlainen. Amo
hallitsee pelolla. Väärinkäyttäytyviä rangaistaan epäsuosiolla tai
vielä kovemmin keinoin. Kauhun piiristä ei voi irtautua, sillä siitä
seuraa kosto. Vaikka itse pääsisikin pakoon, niin kosto seuraa jääville
sukulaisille. Syntyy irvokas näytelmä, jossa pelokkaat ihmiset kilvan
mielistelevät ja palvelevat tyrannia. Toiset kyllä oikeastikin viihtyvät
etuoikeuksiensa parissa ja ummistavat silmänsä sille, mitä ympärillä
tapahtuu. Joillakin
ihmisillä on voimaa irtautua tästä käsittämättömästä mielivallasta.
Siitä maksettu hinta on kova. Salbin perheen tytär Zainab naitetaan puoliväkisin
täysin ventovieraalle miehelle Amerikkaan, jotta hän pääsisi eroon
Saddamin mielivallasta. Avioliitto oli astuminen uuteen tyranniaan, josta
Zainab kykeni irtautumaan. Zainab
Salbi taisteli itselleen vapauden ja otti elämän tehtäväkseen auttaa ja
puolustaa sodan jaloissa kovia kokeneita naisia perustamalla Women for Women
International –järjestön, joka on kasvanut maailmanlaajuiseksi
liikkeeksi. Liike avustaa raiskattuja naisia sotaakäyvissä maissa. Salbin
kirja on parhaita kuvauksia Saddamin Irakista. Se antaa karun konkreettisen
kuvan siitä, miksi ihmiset alistuvat hirmuvaltaan. Sama malli on varmaankin
toteutunut muissakin diktatuureissa. Kirja
liikkuu monella tasolla: se on kuvaus Irakista ja sen eliitin elämästä,
se on kuvaus irakilaisen perheen keskinäisistä suhteista ja vanhempien
vaikutuksesta lasten elämään, se on kuvaus yksittäisen naisen
kokemuksista ja kasvusta itsenäiseksi ja vapaaksi kansalaiseksi, jolla on
luja tahto auttaa muita vastaavanlaisia kärsimyksiä kokeneita. Vaikuttava
kirja. Kokemisen arvoinen.
|
|
|
|
Kahden
maailman välissä
|
||