Sijaiskärsijät vankilassa
 
 
 
 
Sotasyyllisoikeudenkäynnistä on vuosien mittaan kirjoitettu paljonkin. Viime vuosina on jo rohjettua puhua virallisestikin ääneen, että oikeusmurhahan siinä tapahtui, mutta pakon edessä. Virallista ja julkista anteeksipyyntöä ei vain ole kuulunut. Suomalainen kätkeytyy tässäkin tapauksessa lain taakse. Eduskunta joutui säätämään sotasyyllisyyslain, jonka mukaan sodan syttymiseen ratkaisevalla tavalla vaikuttaminen ja rauhan estäminen oli rikos. Kaikki tehtiin siis lain mukaisesti – vaikkakin laki säädettiin painostuksen alla taannehtivasti.
Hallitus asetti marraskuussa 1945 syytteeseen kahdeksan poliitikkoa. He olivat sodanaikainen presidentti Risto Ryti, entiset pääministerit J.W.Rangell ja Edwin Linkomies, ministerit Väinö Tanner, Antti Kukkonen, ja Tyko Reinikka sekä lähettiläs T.M. Kivimäki.
Sotasyyllisten kohtaloista ja oloista sen jälkeen kun tuomiot oli luettu ja herrat ohjattu Sörnäisiin tuomiotaan kärsimään ei juuri ole ollut kuvauksia.
Risto Niku on kirjoittanut selkeän kuvauksen sotasyyllisten arjesta vankilaoloissa. Kahdeksan erilaista, jo ikääntyvää ihmistä suljettiin oloihin, jotka taatusti poikkesivat totutuista. Miten kukin niistä selvisi? Millainen päivärytmi kenellekin syntyi, millaisien asioiden kanssa aika saatiin kulumaan, kuka oli joukon häirikkö, kuka oli hengen luoja ja kannusti muitakin kestämään, miten yhteydet perheeseen tapahtuivat ja miten vankilan ulkopuolella perhe selvisi?
Presidentiksi valittu J.K. Paasikivi armahti toukokuussa 1949 viisi tuomittua, jotka vielä kärsivät rangaistustaan. Pitkät vankilavuodet eivät menneet jälkiä jättämättä.
Mielenkiintoinen kirja suomalaisesta sankaruudesta.
 
Kahdeksan tuomittua miestä – sotasyyllisten vankilavuodet Risto Niku Edita, kuv. 248 s.  2005 www.edita.fi/publishing
Sotahistoria