Kenraali kaatui etulinjassa
 
 
 
 
Minkä tahansa mittapuun mukaan kesällä 1944 Ihantalassa käytiin suurtaistelu. Suomelle taistelun lopputuloksella on suuri ja kauaskantoinen merkitys. Siellä taisteltiin Suomen itsenäisyydestä. Suomen armeija sai aikaan uskomattoman torjuntavoiton, Puna-armeijan vyöry pysähtyi suomalaisten päättäväiseen vastarintaan. Olipa lähellä jopa saada aikaiseksi jättiläismotti hyökkääjistä. Voimat eivät kuitenkaan aivan riittäneet.
Ihantalan taistelut vaativat kovan veron. Tappiot olivat kovat. Kaatuneiden joukossa oli myös jääkärikenraali Vihma, joka itse halusi olla seuraamassa etulinjassa Ihantalan kirkonmäellä panssarien tuhoamista. Oikeastaan täysin turha ja tarpeeton tappio. Vihman paikallaolo ei ollut mitenkään tarpeellinen, mutta kuitenkin tyypillinen kenraalille. Hän halusi olla tapahtumapaikalla.
 
Vihman elämä ja ura oli värikäs ja kiehtova. Teekkari lähti jo vuonna 1915 jääkäriksi. Jääkärivaiheeseen kuuluivat värväys- ja ”pommausmatkat” Suomeen. Vihma oli osallisena myös Simon kahakassa. Suomeen Vihma ei palannut jääkärien pääjoukon mukana, vaan saapui jo marraskuussa saksalaisella sukellusveneellä UC 57, joka katosi paluumatkalla. Vapaussodassa Vihma osallistui moniin taisteluihin
 
Talvisotaan Vihma osallistui divisioonan komentajana Taipaleessa.
Turtolan kirja on mielenkiintoinen kuvaus jääkärikenraalin elämästä. Oheistuotteena kirjassa on paljon muutakin mielenkiintoista informaatiota mm. Vihman tekemiä henkilöarviointeja talvisodan ajalta.
 
Kiinnostavaa luettavaa.
 
 
Jääkärikenraali Einar Vihma – Ihantalan taistelujen ratkaisija Martti Turtola Otava., kuv. 264 s. 2005 www.otava.fi
 
Sotahistoria