Luotettavuus suhteiden perustana

FK Esa Seppäsen väitöskirjaansa perustuvan teos on vähän salakavala. Jos tuntee pientä epäluuloa kaikkeen Kekkos-keskusteluun, niin tässä ne nopeasti häviävät. Kirja imaisee mukaansa ja antaa avaran ja perinteisestä patinasta vapaan katselukulman Suomen kannalta tärkeeseen ajankohtaan kylmän sodan vuosina.

Teoksen pohjana ovat presidentti Urho Kekkosen sekä neuvostojohtajien Leonid Breznevin ja Aleksei Kosyginin henkilökohtaiset suhteet, niiden rooli ja poliittinen merkitys. Everstiluutnantti evp Esa Seppänen toimi vv. 1969 - 1971 presidentti Kekkosen kakkosadjutanttina. Sotilasuralta hän siirtyi liike-elämään 1980-luvun alussa ja toimi toistakymmentä vuotta Moskovassa erikoisalanaan Venäjän tuntemus

Presidentti Kekkosen valtakausi oli diktaattorien aikaa. Monissa maissa oli sotien jälkeen jäänyt käytäntö, että sama mies hallitsi maata elinikänsä tai ainakin erittäin pitkään. Näin ollen hallitsijoiden, presidenttien tai pääministerien, henkilökohtaiset suhteet vaikuttivat asioiden etenemiseen. Valtioiden johtajien välinen henkilökohtainen diplomatia saavutti keskeisen aseman valtioiden välisissä suhteissa toisen maailmansodan jälkeen. Kylmän sodan käänteissä pelattiin politiikalla, vastustajan tunteminen ja luotettavuus oli tärkeä pelinappula.

Koko 25 vuotta kestäneen presidenttiytensä ajan (1956 - 1981) Urho Kekkonen hoiti idänsuhteita ylläpitämällä henkilökohtaisia, luottamuksellisia suhteita neuvostojohtajiin: ensin Nikita Hrustseviin 1955 - 1964, ja tämän kukistuttua Leonid Brezneviin ja Aleksei Kosyginiin 1964 - 1980. Tällainen persoonallinen tapa hoitaa kansainvälisiä suhteita soveltui erittäin hyvin venäläiseen systeemiin, jossa henkilökohtaiset luottamussuhteet ovat asioista päätettäessä perinteisesti tärkeämpiä kuin organisaatiot ja instituutiot.

Esa Seppänen tuntee hyvin venäläisen mentaliteetin ja osaa sitä taustaa vasten nähdä henkilökohtaisten suhteiden merkityksen politiikassa. Yleensäkin henkilökeskeinen johtaminen oli olennainen osa Urho Kekkosen valtiomiestoimintaa, joten itäsuhteiden kehittäminen henkilökohtaisten suhteiden kautta neuvostojohtajiin ei tässä suhteessa tehnyt minkäänlaista poikkeusta hänen johtajuuskuvassaan.

Kekkonen ymmärsi venäläistä "avaraa sielua", ajattelutapaa ja mentaliteettia ja hän oli siitä aidosti kiinnostunut jo nuoruusvuosistaan lähtien. Yhdistettynä laajaan ja monipuoliseen kokemukseen Stalinista alkaen tämä ymmärrys ja sen pohjalle rakentuneet henkilökohtaiset suhteet saavuttivat vastakaikua neuvostojohtajien taholta ja tuottaen merkittäviä tuloksia Suomen ja Neuvostoliiton sodanjälkeisissä suhteissa.

Urho Kekkosen, Leonid Breznevin ja Aleksei Kosyginin kesken syntynyt kolmio - kolmiodraama - muodostui linjamaiseen Hrustsev-suhteeseen verrattuna Kekkoselle vaikeammaksi, moniselkoisemmaksi ja vaativammaksi, eikä vähiten siitä syystä, että tässä kolmiossa Breznevin ja Kosyginin välinen suhde osoittautui hyvin problemaattiseksi vaikuttaen Kekkosen tavoiteasetteluun sekä strategisen ja taktisen arsenaalin valintaan kulloisessakin poliittisen tilanteen kehitysvaiheessa.

Pääasiassa henkilökemiallisista vaikeuksista johtuen Kekkonen ei päässyt puoluejohtaja Breznevin kanssa juuri normaalia poliittisten johtajien välistä asema- ja tehtäväkeskeistä roolisuhdetta syvemmälle, joskin suhteelle ominaisen keskinäisen arvostuksen, kunnioituksen sekä sympatian merkitystä ei saa aliarvioida. Sen sijaan pääministeri Aleksei Kosyginin ja Kekkosen välille kehittyi monien yhteisten henkilökemiallisten elementtien pohjalle roolisuhteen ulkopuolinen, keskinäiseen arvostukseen perustuva, erittäin toimiva ja hyödyllinen suhde, jota voitaisiin parhaiten luonnehtia ystävyydeksi älytasolla.

Seppänen kirjoittaa selkeästi  ja asiantuntevasti. Seppäsen parhaita puolia onkin se, että välillä kuumanakin käyvässä Kekkos-keskustelussa hänellä ei ole puolustettavaa tai parjattavaa. Hänen näkemyksiään, niin hyvässä kuin pahassakin, on helpompi uskoa kuin monen muun, jotka vartioivat Kekkosen mainetta.

Kiinnostava kirja. Avaa uusia näköaloja lukijalle Kremlin vallanpitäjiin ja –koneistoon.  Niin kuin tietysti presidentti Kekkoseenkin.

Itäsuhteiden kolmiodraama Esa Seppänen Ajatus Kirjat, kuv. 597 s. 2007 www.ajatuskirjat.fi 

Muistelmat