Ennen julkaisematonta kuvamateriaalia Itärintamalta
 
 
 
 
 
Toisesta Maailmasodasta on julkaistu runsaasti erilaisia kuvateoksia. Tämä kirja poikkeaa useimmista siten, että se sisältää runsaasti länsimaissa julkaisematonta venäläistä kuvamateriaalia. Kirjan taustalla on vuodesta 1989 julkaistun historiallisen kuvajulkaisun Rodinan kuva-arkisto. Rodinan perustivat kommunistisen puolueen keskuskomitea ja sanomalehti Pravda, jotka luovuttivat sen käyttöön osan arkistostaan.  Noin 75-80 % tässä kirjassa esitellyistä Rodinan kuvista on ennen julkaisemattomia.  
 
Ongelmaksi kuvateokselle, jonka tarkoituksena on kattaa laajasti ja monipuolisesti tapahtumat, tulee se, että kuvat eivät kata tasaisesti kuvattavaa ajankohtaa. Tämänkin kuvateoksen kuvateksteistä huomaa, että kirjoittajat ovat joutuneet venyttämään omaatuntoa ja sijoittamaan kuvia vääriin yhteyksiin. Tällaisille kuville on kirjoitettu kirjan kokonaisesitystä palvelevia kuvatekstejä. Tarkka lukija pystyy kyllä poimimaan nämä kirjan sivuilta. Ja toisaalta kun ymmärtää, että sillä pyritään luomaan kokonaiskuvaa, niin ei se niin häiritsevääkään ole. Ongelma ei koske yksin tätä kuvateosta, vaan melkein järjestään kaikkia.
 
Kuvat itsessään ovat erittäin mielenkiintoisia. Melkoinen osa kuvista on ilmeisesti otettu propagandatarkoituksiin ja osa on selvästikin lavastettu, mutta yhtä kaikki – tämä on kuva -  lähinnä venäläinen kuva - Itärintamasta. 
 
Kirjan yli 300 kuvaa ja teksti henkivät vanhaa venäläistä äänenpainoa, mutta on ehdottomasti tutustumisen arvoinen kuvateos. Tämä on ensimmäinen kirja, jossa on olen nähnyt ilmoitettavan venäläisten tappiot talvisodassa yhden henkilön tarkkuudella!
 
 
Itärintama 1941-1945 valokuvina John Erickson – Ljubica Erickson Karisto, kuv.255 s. 2006 www.karisto.fi
 
Ulkomainen sotahistoria