Unohdetut taistelijat
 
 
Sota toi mukanaan kovia koettelemuksia. Eräs ryhmä, josta harvoin enää puhutaan ja joka sai kantaa sodan seurauksia monia vuosikymmeniä harteillaan, olivat sotalesket. Sotamme jättivät jälkeensä 30.000 sotaleskeä, vasta-avioituneita tai jo perheen perustaneita. 
Vastuu perheen pärjäämisestä, toimeentulosta ja lasten kasvatuksesta jäi heille kaikkine ongelmineen. Kaiken päälle suru ja kaipaus. Näille arjen sankareille ei koskaan ole annettu samaa huomiota tai tunnustusta kuin esimerkiksi veteraaneille tai sotainvalideille. Kärsimyksissä ja koettelemuksissa mitattuna taakka on varmasti ollut samanlainen.
 
I sorgens och saknadens tid Elsa Westerholm Sahlgrens, kuv., 312 s.
 
Sotakirjat