Maanpuolustustyötä silloinkin kun se ei ollut muodissa
 
 
 
 
Reservin Aliupseerien Liitto – nykyisin Reserviläisliitto – perustettiin vuonna 1955. Perustaminen tapahtui aikana, jolloin vapaaehtoista maanpuolustustyötä oli rajoitettu monella tavalla. Sama trendi on tosin jatkunut nykypäiviin asti. 
 
Kirjan kirjoittaja Olli Nyberg tuntee Liiton historian perinpohjaisesti ja on kirjoittanut ansiokkaan selvityksen Liiton vaiheista.  Teksti etenee vuosikymmenittäin, mikä onkin sopiva jako. Jokaiselta vuosikymmeneltä on löydettävissä sille ominaiset piirteet: 50-luku oli toiminnan elpymisen aikaa, 60-luvulla keskityttiin sotilaskuntoa ylläpitävään urheilutoimintaan ja aatteelliseen työhön, 70-luvulla puitiin liittojen yhdistymistä, 80-luvulla paineet selkeämmästä puolustusvalmiutta tukevasta toiminnasta kanavoituivat maastotoimintaan ja -koulutukseen, 90-luvulla vihdoin toiminnan rajoitukset poistuivat.  Silloin kävi vain niin, että vanhat rasitteet ja syvälle juurtuneet pelot omassa organisaatiossa hidastivat tehokkaasti uusien mahdollisuuksien hyödyntämisen. 2000-luvulla Liitto avasi ovensa kaikille reserviläisille ja siirtyi avoimuuden aikaan, mikä näkyykin jatkuvana jäsenkasvuna
 
Kirjassa on paljon mielenkiintoista tietoa. Nyberg tuntee Liiton historian ja osaa peilata sitä ajanoloihin. Kiinnostavaa luettavaa varsinkin jos itse on ollut reserviläistoiminnassa mukana.
 
 
Isänmaan hyväksi – Reserviläisliitto 1955 - 2005   Olli Nyberg Reserviläisliitto, kuv. 155 s. 2005 www.reservilaisliitto.fi
 
Suomi