Suomen ruotsalaiset etulinjassa
 
 
 
Åke Lindman on toteuttanut mieliin painuvan elokuvan suomen ruotsalaisten osuudesta jatkosodassa. Filmissä esiintyvä joukko-osasto JR 61 taisteli menestyksekkäästi mm. Tiehaaran maastossa, jonne venäläisten hyökkäys pysähtyi kesällä -44. Kurt West kuului tähän rykmenttiin.  Hän joutui 18-vuotiaana sotaan. Päiväkirjojensa pohjalta hän on työstänyt tämän kiinnostavan dokumentin. Aluksi sota tuntui seikkailulta, mutta toverien kaatuminen herätti hänessä voimakkaan henkiinjäämisvaiston. 
Kirjan antaa eloisan ja todentuntuisen kuvan sotilaan arkipäivästä asemasodan aikana kaikkine vartiopalvelun rasituksineen, iloineen ja suruineen, pienine ja suurine tapahtumineen.  
Tienhaaran ratkaisutaistelut on kuvattu elävästi.
 
 
Hurrit itärintamalla Kurt West, Sahlgrens, kuv., 272 s.
 
Sotakirjat