Suomen historian esityksissä viime vuosisadan alkuvaiheista painopiste on Suomen itsenäistymisessä ja sitä edeltävissä tapahtumissa. Suomi oli edelleen osa Venäjää ja osa suomalaisista hyväksyi Venäjän vallan, vaikka ajasta puhutaankin sortokautena.  

 

Yli 700 suomalaista liittyi vapaaehtoisesti Venäjän armeijaan ja taisteli tappioluvuista päätellen urhoollisesti keisarin puolesta ensimmäisessä maailmansodassa. Tuomas Hoppu on tehnyt laajan tutkimuksen näistä vapaaehtoisista ja heidän motiiveistaan liittyä keisarin armeijaan. Syyt lähtemiseen olivat varsin monenlaisia. Käytännöllisimmästä päästä lähtien syynä saattoi olla työnsaanti. Huoli tulevan talven työllisyydestä ja perheen toimeentulosta johti monet Venäjän armeijaan. Toisilla nopeasta lähtöpäätöksestä päätellen oli seikkailunhalua. Oman ryhmänsä, tosin pienen, muodostivat ne henkilöt, jotka olivat olleet jo tekemisissä venäläisten viranomaisten kanssa ja joita pidettiin ”yhteistoimintaihmisinä”.   

 

Kirja selvittää laajasti vapaaehtoisten taustoja, alueellista ja sosiaalista jakaumaa ja  lähtömotiiveja. Erikseen tarkastelleen sitä ryhmää, joka perui lähtönsä tai tuli hylätyksi. Millaista palvelu värväytymisen jälkeen oli, millaista oli koulutus ja toiminta rintamalla tai lomalla.

 

Kirjan lopussa tarkastellaan vielä näiden vapaaehtoisten osallistumista vapaussotaan sekä punaisten että valkoisten puolella. Sekä punaisten että valkoisten puolella taisteli n. 100 vapaaehtoista. Valkoisten puolella tunnettiin venäjän armeijassa vapaaehtoisesti taistelleita kohtaan suurta epäluuloa.

 

Hopun aihe on kiinnostava ja hän on saanut siitä paljon mielenkiintoista ja uutta tietoa irti. Kiinnostavaa luettavaa.