Suomalaisen lentäjäsoturin tarina
 
 
 
 
 
Ilmailun harrastajille Lauri Pekuri on tuttu nimi. Muille hänen ansionsa ovat turhaan jääneet tuntemattomiksi. Lauri Pekuri kuuluu siihen lentäjien joukkoon, joille ilmailu oli jo pienestä pitäen selvyys. Veri veti taivaalle aikana, jolloin lentäminen oli vielä harvojen etuoikeus.
Paras osa nuoruudesta kului sotataivaalla, jossa Pekuri teki ässän jälkeä: 350 sotalentoa ja 18,5 varmistettua ilmavoittoa. Pekuri itse ammuttiin kolme kertaa alas.  Viimeinen kerta kesällä 1944 johti sotavankeuteen, josta lentäjä palasi marraskuussa 45-kiloiseksi laihtuneena.
 
350 sotalentoon mahtuu monia  jännittäviä hetkiä. Sotalentojen määrä on kaikilla mittareilla mitattuna korkea. Yleensä jossakin vaiheessa lentäjillä alkoi taisteluväsymys vaivata ja koneen moottori alkoi yhä useammin piiputtaa jo ennen taistelukosketusta. Pekurilla ei koskaan. Tehtävät hoidettiin loppuun asti.
 
Vuonna 1998 Karjalasta löydettiin Pekurin Brewster-koneen jäännökset. Juhannuksena 1942 alas tulleen koneen romu päätyi monien kiistojen jälkeen Yhdysvaltain laivastonilmavoimien museoon Floridaan.
 
Pitkä lentäjäura jatkui sotienkin jälkeen. Tehtävät liittyivät ilmavoimien kehittämiseen ja suihkukauteen siirtämiseen.
 
Lauri Pekurin muistelmat ilmestyvät postuumisti. Tekijä kirjoitti ne jo aikaa sitten. Onneksi ne nyt ovat luettavana. 
 
Lauri Pekuri oli taistelija luonteeltaan. Hänen monipuolisen ja värikkään elämänsä vaiheista on kiinnostavaa lukea.
 
 
 
Hävittäjälentäjä Lauri Pekuri WSOY, kuv. 366 s. 2006 www.wsoy.fi
 
Ilmailu