|
Hurriganes elää ja voi hyvin
|
|||
|
|
|
Hurriganes elää uutta nousukauttaan. Ties kuinka monetta. Elokuva on tulossa. Levyt myyvät yhä. Siksi onkin oikeastaan ihmeellistä, että Suomirockin ikonista on julkaistu niukasti kirjallisuutta. Jo julkaistuista ovat painokset loppu, ja nettihuutokaupassa hinnat hyväkuntoisista kappaleista ovat aika korkeita. Tarvetta siis on. Aukkoa paikka erittäin hyvin kolmen valokuvaajan yhteisteos Hurriganesista. Ajallisesti kuvat ulottuvat vuodesta 1973 vuoteen 1988. Kaikilla kolmella kuvaajalla on hieman erilainen suhde Hurriganesiin. Risto Vuorimies päätyi valokuvaajan oppiin ja sattumalta töihin Beavers-farkkufirmaa vastapäätä. Beavers puki Hurriganesit ja sitä kautta Risto tutustui Ganesiin ja alkoi kuvata keikkoja. Ensimmäisen levyn kannen tekoonkin hän pääsi sattumalta mukaan. Siitä alkoi pitkäaikainen suhde, jonka kiehtovia ja tunnelmallisia kuvia on nähtävissä tässä kirjassa. Hurriganes vaikuttaa tässä vaiheessa vielä varsin amatöörimäiseltä, glamuuri on vasta orastamassa. Keikkapaikat ovat ahtaita, tunnelma on jopa kodikas tai intiimi. Itämainen matto Remun rumpujen alla on kiehtova. Mutta hurmos on jo iskenyt kuulijoihin. Mustavalkoiset kuvat sopivat uran alkuun. Ben Kaila jatkoi siitä mihin Risto lopetti. Suhde oli alkuun puhtaasi työsuhde ilman sen suurempaa hehkua. Jos Vuorimies kuvasi yhtyettä in action, niin Kaila piirsi jo paljon henkilökohtaisempia, yksityiskohtaisempia kuvia yhtyeen jäsenistä. Hahmot alkavat erottua. Kummallista, mutta Albert Järvinen on kuvissa melkein aina yksin, syrjässä kitaransa kanssa. Nyt kuviin tulee mukaan myös Ile Kallio. Muutosta ei juuri kuvissa huomaa. Hurriganes on kuin ennenkin. Keikkalavat suurenee, hurmos kasvaa. Henrik Schütt kuvasi sen ajan nuorten lehtiin ja sitä kautta tutustui myös Hurriganesiin. Remun kanssa henget sopivat yhteen ja Schütt alkoi tehdä yhtyeelle pr-materiaalia. Schüttin kuvat välittävät sitä energia mikä Hurriganesista pursui. Schütt kuvaa myös hyvin Remun roolia bändin sieluna. ”Ilman Remua ei olisi ollut mitään”. Remu piti kovaa kuria, sen huutaminen oli vain sitä, että se saa asiat tapahtumaan. Schüttin kuvista löytyvät miehet soittimien takaa. Kuvateos Hurriganesista on
hieno teko. Vaikea kuvitella, että vastaavaa karismaa ihan heti löytyy. Ja
se karisma näkyy myös näissä kuvissa. |
|
|
|
Ganes –
Valokuvia Hurriganesista
|
||