Isänmaan mies – sodassa ja rauhassa
 
 
 
 
Olli Paloheimon elämäkerta on kuin tv-sarjan käsikirjoitus. Se pitää sisällään sotaa ja rauhanaikaista rakentamista, suuren mittakaavan yritystoimintaa, sukuristiriitoja, vaikeita päätöksiä. Vuosikymmenien vaikuttamista suomalaisessa yhteiskunnassa. Kirja  on koskettava kuvaus elämänvalintojen tekemisestä, sukukunnian puolustamisesta ja isänmaan edun asettamisesta lähes kaiken edelle.
 
Nuori mies asetti elämänsä vaakalaudalle lähtien Saksaan koulutettavaksi jääkäriksi. Tulevaisuus oli epävarma. Paluu tapahtui jääkärien pääjoukon mukana. Vapaussodan vaikeista vaiheista selviydyttyään alkoi ura suvun liiketoiminnan parissa. 
 
Jatkosodan ajalta kirja avaa myyttejä Itä-Karjalan suomalaismiehityksestä ja särkee monia ennakkokäsityksiä osallistuen näin yhä ajankohtaiseen keskusteluun suomalaisista miehittäjinä.
 
Tutkimuksessa hyödynnetty Paloheimon kirjeenvaihto avaa myös elämänläheisen ja vivahteikkaan kuvan moniin kansakunnan kohtalonhetkiin.
 
Metsänhoitaja, myöhemmin vuorineuvos ja eversti Olli Paloheimo, yrityksen perustajan veljenpoika,  tuli H. G. Paloheimon perustaman teollisuuden kehittäjäksi, laajentajaksi ja vakiinnuttajaksi tuli vuonna 1924,
 
Eversti Olli Paloheimo johti ja kehitti teollisuutta, jonka katalysaattori oli kansallista talouttaan rakentava Suomi. Yhtiö toimitti puuta ja tiiltä kaikkeen rakentamiseen, sähköä lähiseudulle ja valuuttaa se sai sahatavarakaupasta. Paloheimo vahvisti asemansa maamme johtavana tiilenvalmistajana. Paloheimon tiilet olivat - ja ovat - näkyvä osa tunnetuinta suomalaista tiilirakennusarkkitehtuuria, esimerkkinä Alvar Aallon suunnittelema Kulttuuritalo Helsingissä.
 
Eversti, vuorineuvos Olli Paloheimo oli omistautunut isänmaalle jääkärinä, piileksinyt maan alla Valpon etsiviä, istunut ministerinä hallituksessa ja joutunut rakentamaan osakassopua sukunsa yhtiöissä. Vastuunkantajana ja taitavana organisaattorina mainetta saaneeseen Paloheimoon tukeutuivat monet – jääkärikunnasta metsäteollisuusmiehiin, Mannerheimista Kekkoseen. Paloheimo nousi sotien jälkeen metsäteollisuuden edunvalvonnan ykkösmieheksi ja oli merkittävä taustavaikuttaja Suomen EFTA-ratkaisussa. Viimeisinä elinvuosinaan Paloheimo puolusti määrätietoisesti harvenevan jääkärisukupolven kunniaa.
 
Eversti on tarina on monivivahteinen, tavallaan uskomaton kertomus yhden miehen, ympärillä olevien sukujen, valtion teollisuuden johdon yhteisistä kohtaloista. Mielenkiintoista luettavaa, joka kertoo varsin laajasti asioista Paloheimon teollisuusmahdin ympäriltä.
 
 
Eversti – Upseeri ja teollisuusmies Olli Paloheimo Marko Paavilainen WSOY, kuv. 391 s. 2006 www.wsoy.fi
 
Muistelmat