Sotiemme aikana sotatoimialueilta ja rauhaehtojen sanelemana evakuoitiin pariinkin kertaan lähes puoli miljoonaa henkilöä. Lisäksi kuljetettiin ihmisten omaisuutta, karjaa, maatalouskoneita jne. Suomi selvisi näistä siirroista melkoisen hyvin. Venäläiset hämmästyivät kun saivat alueet haltuunsa tyhjinä. Siellä oli uskottu, että ihmiset jäävät paikalleen.

Pakolaiset, mitä siirtoväki itse asiassa oli, saatettiin Suomen puolelle ja asutettiin. Suomi voi oikeasti nostaa hattua itselleen siitä, miten hyvin se asia aikanaan hoidettiin. Siirtoväki on sulautunut uusille asuinalueille ja ottanut paikkansa uusissa oloissa. Siirtoväkeä ei tänä päivänä erota muusta väestöstä. Suomessa ei ole vuosikymmeniä ihmiset asuneet pakolaisleireillä toivottomuuden keskellä. 

Päälle päin kaikki näyttää hyvältä ja periaatteessa näin varmasti onkin. Harva enää tulee ajatelleeksi, että mitä ihmiset silloin kokivat. Mitä kokivat ja ajattelivat erityisesti pienet lapset, jotka nyt ovat jo reilussa aikuisiässä? Millaisia muistoja ja ehkä pysyviäkin traumoja ne elämän vaiheet aiheuttivat?

Evakkolapset kuvaa ensimmäistä kertaa koko evakkopolven tarinan, evakuoinnin ja siirtoväen historian sekä kokemukset. Kirjassa tekijät pohtivat miten oman kodin jättäminen on muokannut lapsen mieltä, miltä lapsesta sodan keskellä tuntui ja miten heidät otettiin vastaan muualla Suomessa.

Kiinnostava kirja aiheesta, josta ei ole puhuttu - ei ehkä ole tullut mieleenkään, että lapsille olisi syntynyt pysyviä traumoja.