Yksinvaltaa Päämajassa
 
 
 
Lasse Laaksonen on tarttunut kiinnostavaan, ennen käsittelemättömään aiheeseen,  josta on paljon kyllä puhuttu. Aihe on välähdyksen omaisesti tullut  esiin muistelmissa ja anekdooteissa. Mikä oli Mannerheimin itsevaltaisen johtamistavan merkitys  taistelujen kulkuun? Tähän asti herrasmiesmäisesti on säilytetty kuvaa yksimielisestä sodanjohdosta, mutta todellisuus on ilmeisesti paljon inhimillisempi. Sodan johtamiseen vaikuttivat henkilösuhteet, kenraalien ja miksei muidenkin keskinäinen kilpailu Ylipäällikön suosiosta. Mannerheimillä taas oli omat suosikkinsa. Keskinäiset hankaukset ja aiheetonkin luottamuspula johtivat  henkilövaihdoksiin, jotka taistelutilanteen kannalta eivät olleet parhaita mahdollisia. Mannerheimin johtamistapa jätti jälkeensä myös runsaasti katkeruutta.  Autoritäärisessä organisaatiossa, jossa ei keskustella avoimesti, syntyy varmasti paljon paineita, erilaisia ryhmiä ja sitä kautta ristiriitoja.
Kiinnostava aihe, mielenkiintoista tietoa.  
 
Eripuraa ja arvovaltaa Lasse Laaksonen Ajatus, kuv.  393 s. www.ajatuskirjat.fi
 
Sotakirjat