”Olen jo vuosia sitten antanut käskyn, että loikkarit on rajalla palautettava”.
 
 
 
 
Yllä oleva otsikko on lainaus Kekkosen kommenteista loikkareiden oleskelulupa-anomuksessa.
Sotien jälkeen, oikeastaan tähän päivään asti, on puhuttu epämääräisenä tietona siitä, mitä Suomeen tulleille loikkareille tapahtui. Julkisena salaisuutena oli, että ”kaikki  palautettiin Neukkujen käskystä. Näin todella näyttää olleenkin. Loikkareille ei Suomessa armoa annettu, vaikka inhimilliset tekijät olisivat sen puolesta puhuneet. Valtioitsekkyys ei ollut yleishumaani, mutta ylittämätön hyve, eikä ihmisoikeuspyrintöjä aiottu maksaa ”Suomen selkänahasta”.
Loikkariasioissa päätös oli aina poliittinen.
Heti sotien jälkeen rajalle vietiin venäläisiä ja saksalaisia sotavankeja, sotavankikarkureita ja inkeriläisiä siviilejä. Myöhemmin pääosa luovutetuista oli rajaloikkareita.
Suomi joutui taiteilemaan kansainvälisen painostuksen, Neuvostoliiton tiukan linjan ja oman lainsäädäntönsä sekä sopimusvelvoitteidensa välillä. Kiinni saatujen kohtalon määritti viime kädessä Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden sen hetkinen tila.
Elina Sanan tendenssimäisen sepustuksen jälkeen on terveellistä saada luettavaksi runsaasti uutta ja ennen julkisuudessa käsittelemätöntä tietoa sisältävän kirja. Ei armoa Suomen selkänahasta on ensimmäinen kokonaisselvitys Suomen välirauhansopimuksesta aina 1980-luvulle toteuttamista ihmisluovutuksista. Kirja syventää käsitystä Suomen ja Neuvostoliiton suhteen yksipuolisesta synkkyydestä. Kyllä selväksi tässäkin asiassa tuli että ”kuka tässä valssissa määräsi tahdin”.
 
Ei armoa Suomen selkänahasta Jussi Pekkarinen – Juha Pohjonen Otava,  kuv. 352 s. 2005 www.otava.fi
 
Suomi