Kirveenisku Euroopan sydämeen

 

 
 

 

Berliinin muurin katumisesta on jo pian 20 vuotta. Taylorin kirja tuo sen ajan elävästi takaisin. Kirjan vahvuutena ovat hänen lukuisat aikalaisten haastattelut. Tekstistä kuuluu niiden ihmisten ääni, joiden elämän muuri käänsi päälaelleen.  

Muuri rakennettiin elokuussa 1961, kun DDR:stä (siis entisestä kahtia jaetun Saksan itäosasta) oli muuttanut länteen joka kuudes maan kansalainen – 2,7 miljoonaa henkeä, enimmäkseen nuorta, koulutettua väkeä.  

DDR:n johdon kannalta jokainen päivä oli kallis: raja oli saatava kiinni, muuten maan talous romahtaisi. Ihmiset rajan kummallakin puolella olivat ällikällä lyötyjä. Oli kuin näkymätön käsi olisi tarttunut kaupunkiin ja valtavilla saksilla leikannut sen keskeltä halki. Siinä katkesivat kaupungin kaikki valtasuonet – rautatiet, kadut, kanavat ja puhelinlinjat. 

Maailma oli sokissa. Kylmän sodan uhitteluun oli jo totuttu. Muuri oli jotain suurempaa. Siitä tuli koko suurvaltapolitiikan  katkera symboli, joka sitten kaatui kuin aivan varkain. Monet olivat sen kaatumisesta yhtä yllättyneitä, kuin sen pystyttämisestäkin.

Hyvä kirja niiden lukea, jotka eivät ole sitä aikaa nähneet. Kylmän sodan synkkä historia on lähempänä kuin muistetaankaan.

 
 
 

Berliinin muuri    Frederic  Taylor WSOY kuv. sid. 540 s. www.wsoy.fi

Uusimmat
Maailman tapahtumat