-
|
-
|
-
|
- ”Ulkona
leijui lämmin tuuli ja aurinko oli laskemassa. Leirissä oli lapsuudesta
tuttu, väkevä lehmänlannan haju, jonka tuuli toi joltain lähipellolta
mukanaan.”
-
- Näin aloitti Vesa Aurén päiväkirjansa
Eritreassa. YKSRJEE:n rotaatiolento oli illansuussa tuonut Aurénin
toimialueelle. Elettiin kesäkuun 12. päivää A.D. 2003.
- Päiväkirjan
aloittaminen oli merkityksellinen teko. Toinen merkittävä tapahtuma oli
komentajan, everstiluutnantti Janne Oksasen, antama tehtävä tiedottamisen
hoitamisesta. Nämä tapahtumat loivat meille muille oivallisen
tilaisuuden tutustua suomalaisten rauhanturvaajien toimintaan
Eritreassa.
-
- Vesa Aurén on Golanin ja Libanonin veteraani.
Laajalla rauhanturvaajan kokemuksella tiedottamisen tarve oli selvä. Selviä
olivat myös aihealueet, joista haluttiin kertoa. Tästä työstä syntyi
laaja artikkelikokoelma. Artikkeleista pääosa on julkaistu PV:n
nettisivuilla tai jossakin suomalaisessa sanomalehdessä. Useita on
julkaistu myös Sinibaretti-lehdessä.
- Jossakin
vaiheessa syntyi ajatus laittaa tehty työ yksien kansien väliin. Nyt
ajatus on toteutettu. Suomalaisten rauhanturvaajien työ kuumassa Afrikan
sarvessa on saanut arvoisensa taltioinnin. Valitettavasti samanlainen
puuttuu monelta missionilta.
- Kirjan
tekstit ja kuvat ovat pääasiassa Aurénin omia. Muiden kirjoittajien
teksteillä on syntynyt lisää syvyyttä ja monipuolisuutta kirjan
teksteihin.
-
- Tuntematon
Afrikka ja tuntematon kriisi
-
Aurén yritti kirjaston palvelujen
kautta tutustua ennen lähtöään tulevaan tomialueeseensa, mutta totesi
kirjallisen tarjonnan melkoisen vajavaiseksi. Edessä oli hyppy
tuntemattomaan.
-
Tuntematon alue on meillekin, jotka
emme ole siellä olleet. Siksi kirjan alkuun sijoitetut kuvaukset
paikallisesta elämästä, maisemista ja tapahtumista auttavat hyvin
orientoitumaan toimialueen oloihin. Samoin teksteistä ja kuvista syntyy
selkeä kuva UNMEE-operaatiosta ja kriisin taustoista.
-
- Perinteet elävät
– ensin tehdään sauna…
- Tälläkään
missionilla ei perinteistä luovuttu. Tuskin saapumisesta noussut pöly oli
laskeutunut, kun jo ensimmäistä kertaa saunottiin suomalaisessa saunassa
Juhannuksen kunniaksi.
- Suomalaiset
ovat sivistyskansaa, vaikka joku sitä on joskus epäillytkin. Saunan
pystyttämisen jälkeen avattiin kirjasto. Joukon mukana
alueelle siirtyi yli 20 hyllymetriä hyväkuntoisia kirjoja. Näiden
kirjojen hankinnassa olivat mukana myös Liiton yhdistysten väki. Aurén välittääkin
vielä kirjassaan kiitoksen kotimaan barettiveljille toimialueella olevien
tukemisesta tässä asiassa.
- Kirjan
toinen luku on jo tutumpaa luettavaa. Se kertoo rauhanturvaamisen arjesta ja
juhlasta. Vaikka paikka on eri, niin monet kuviot ovat saman tyyppisiä kuin
muilla missioneilla on koettu.
-
- Rauhanturvaajat lähikuvassa
- Kirja
antaa tilaa eri kirjoittajille, jotka kuvaavat omia tuntojaan ja työtehtäviään.
Mukana oli myös 10 naispuolista rauhanturvaajaa ja vaikka naiset ovat
olleet mukana jo yli 10 vuotta, niin naisrauhanturvaajat näyttävät joutuvan
vieläkin erityisasemaan.
- Kirjaan
on valittu monipuolisesti ja kattavasti eri tehtävien edustajia. Tekstit
ovat mielenkiintoisia ja valottavat joukon sisäistä rakennetta ja
tunnelmia toimialueella.
- Joukon
pappina Vesa Aurén tulee tutuksi kaikkien kanssa ja pystyy teksteissään välittämään
paljon mielenkiintoista asiaa joukon elämästä kaukana kotimaasta. Papin
matkoilla tehtiin tuttavuutta paikalliseen kulttuuriin ja historiaan sekä
samalla toinen toisiinsa.
-
- Kaikki apu annetaan mitä voidaan
- Toinen
komentajan antama erityistehtävä oli humanitäärisen työn käynnistäminen.
Kirja tuo hyvin esiin avun tarpeen ja kuvaa suomalaista luonnetta: kaikki
tehdään mitä voidaan – ja suoraan sydämestä.
- Joskus
joutuu keskusteluissa vastaamaan kysymykseen ”onko rauhanturvaamisesta mitään
hyötyä” . Antamalla kysyjälle tämän kirjan tulisi siihenkin
kysymykseen vastattua pätevästi ja perusteellisesti.
-
-
Vesa Aurénin kirja on suuri kulttuuriteko isolla k-kirjaimella.
Kirjan kiinnostavat tekstit saavat lisää eloa loistavasta ja
monipuolisesta kuvituksesta. Jokainen missioni ansaitsi tällaisen
taltioinnin. Kirja kuuluu rauhanturvaajan kirjahyllyyn. Kiitos Vesa hienosta
kirjasta.
-
|